Hyppää sisältöön

Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta
Kohti tavoitteellista kuntoutusjärjestelmää – tieto muutostyön tukena -tutkimusraportti valmis

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 16.2.2018 9.32
Tiedote 75/2018

Kuntoutusjärjestelmän kehittäminen edellyttää tietopohjan parantamista, kannustimien laatimista sekä vastuun keskittämistä, jotta tavoitteellisuus toteutuu koko järjestelmässä. Näin todetaan tänään 16. helmikuuta julkistetussa Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus: tieto muutostyön perustana –selvityksessä.

Kuntoutus ei ole Suomessa yhtenäinen järjestelmä, vaan kuntoutuksen kokonaisuus muodostuu useista osajärjestelmistä. Kuntoutusjärjestelmän pirstaleisuuteen vaikuttaa osaltaan se, että kuntoutuksesta säädetään lukuisissa eri laeissa ja näin ollen kuntoutuksen järjestämiseen, toteutukseen ja rahoitukseen osallistuvat monet eri tahot. Tutkimushankkeen tavoitteena oli tuottaa monipuolista tietoa kuntoutusjärjestelmän nykytilasta sekä kehitysmahdollisuuksista kuntoutusjärjestelmän uudistusta suunnitteleville ja uudistuksesta päättäville tahoille.

Keskeisiä keinoja hyviin kuntoutustuloksiin pääsemisessä ovat varhainen tunnistaminen ja oikea-aikainen palveluihin pääsy, kuntoutussuunnitelmien ja palvelukokonaisuuksien integrointi, vastuun ottaminen asiakkaasta kokonaisuutena, tavoitteellinen toimintatapa ja riittävä resursointi. Kuntoutujan yksilölliset tarpeet ja tavoitteet, voimavarat ja tukiverkostot ovat kuntoutumisprosessin ytimessä.

Hyvien keinojen levittämiseksi käytäntöön tarvitaan järjestelmä, joka tukee keinojen käyttöönottoa. Nykyisen kuntoutusjärjestelmän kehittämiskohtia ovat järjestämisvastuun keskittäminen, kuntoutustarpeessa olevien asiakkaiden tunnistaminen ja ennakoivan analytiikan hyödyntäminen, asiakasohjauksen vahvistaminen ja oikeansuuntaisten kannustinten luominen.

Järjestelmän kehittämisen tueksi tarvitaan tietojohtamisen kehittämistä. Tarvitaan nykyistä parempaa tietoa kuntoutuksen suoritteista ja kustannuksista. Lisäksi tarvitaan tietoa asiakkaan toimintakyvystä ja arkivaikuttavuudesta: miten kuntoutujat itse kokevat oman toimintakykynsä, pystyvätkö lapset käymään koulua, työikäiset käymään töissä ja pärjäävätkö ikäihmiset kotona? Kerätyn tiedon hyödyntäminen osana johtamista ja asiakastason päätöksentekoa ja kannustimien sitominen kuntoutuksen vaikutuksiin tekee kuntoutusjärjestelmästä entistä asiakaslähtöisemmän ja tavoitteellisemman.

Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus: tieto muutostyön perustana -selvitys koostuu neljästä osakokonaisuudesta:

  1. lääkinnällisen ja sosiaalisen kuntoutuksen toimeenpano kunnissa ja sairaanhoitopiireissä,
  2. sairauspäivärahajärjestelmään liittyvän 30-60-90-150 –säännön kehittäminen,
  3. syrjäytyneiden ja syrjäytymisvaarassa olevien nuorten kuntoutuksen kehittäminen sekä
  4. mielenterveys- ja päihdekuntoutuksen kehittäminen. 

Selvitys on osa valtioneuvoston vuoden 2017 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa. Tutkimuksen toteutti Nordic Healthcare Group Oy yhdessä erikoislääkäri Timo Salmisaaren kanssa.

Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus: tieto muutostyön perustana –selvitys

Lisätietoja valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnasta tietokayttoon.fi

Lisätietoja:Tomi Malmström, liiketoimintajohtaja, Nordic Healthcare Group Oy, 050 323 4775, tomi.malmstrom(at)nhg.fi; Riikka-Leena Leskelä, tutkimusjohtaja, Nordic Healthcare Group Oy, 050 4100 737, riikka-leena.leskela(at)nhg.fi sekä Hanna Nyfors, erityisasiantuntija, sosiaali- ja terveysministeriö, 0295 163 399, hanna.nyfors(at)stm.fi