Hyppää sisältöön

Syyrian konfliktialueille matkustetaan monesta eri syystä

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 14.10.2016 10.24
Tiedote 440/2016

Syyrian konfliktialueille matkustavien nuorten sosiaalinen profiili on hyvin kirjava. Myös syyt, miksi konfliktialueille matkustetaan, vaihtelevat paljon. Tänään julkaistun tutkimuksen mukaan syrjäytyneisyys ei välttämättä ole keskeinen syy taistelualueille matkustamiseen. Tutkimuksen on toteuttanut Helsingin yliopiston Svenska social- och kommunalhögskolanin Etnisten suhteiden ja nationalismin tutkimuskeskus (CEREN) ja se toteutettiin osana valtioneuvoston vuoden 2015 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa.

Laajaan haastattelu-, havainnointi- ja verkkoaineistoon perustuvassa tutkimuksessa pyrittiin selvittämään miksi ja miten Syyrian ja Irakin konfliktialueet ja siellä toimivat järjestöt, erityisesti ISIS, ovat onnistuneet houkuttelemaan toimintansa piiriin Suomesta lähtöisin olevia musliminuoria. Aineisto perustuu konfliktialueelle suuntautuvaan liikkuvuuteen kytköksissä olevien henkilöiden haastatteluihin ja heidän viestintäänsä sosiaalisessa mediassa.

Tutkimuksen keskeisin havainto on, että radikalisoitumista ei tulisi Suomessa tarkastella ainoastaan lopullisena ideologian omaksumisena, vaan prosessina, jossa nuoret etsivät vastauksia itseään askarruttaviin kysymyksiin sekä rakentavat ja uudelleenmäärittelevät uskonnollisia kantojaan.

Tutkittavat samaistuvat voimakkaasti konfliktialueilla kärsivien muslimien kanssa. Tutkimukseen osallistuneet jakavat unelman muslimien globaalista yhtenäisyydestä, mutta ovat samalla tietoisia moniäänisten muslimiyhteisöjen keskuudessa vallitsevista erimielisyyksistä.

Tutkimukseen osallistuneet koostuivat alueelle vuosina 2012-2015 matkustaneiden omaisista, tuttavapiiristä, Suomessa asuvista jihadististen järjestöjen kannattajista, terrorismirikoksista tutkituista tai pidätetyistä henkilöistä sekä nuorison ja syrjäytymisen parissa toimivista henkilöistä.

Haastatteluissa käsiteltiin neljäntoista henkilön vaiheita, joista kolmetoista oli liittynyt ISIS-järjestöön ja yksi oli matkustanut Syyriaan jo ennen ISISin ilmaantumista konfliktialueelle. Näistä henkilöistä ainakin neljä on menehtynyt. Tutkimusaineisto avaa siis näkökulman miltei viidennekseen Syyrian konfliktiin Suomesta matkustaneista henkilöstä.

Vuodesta 2012 lähtien Suojelupoliisi on identifioinut noin 70 Suomesta Syyrian konfliktialueille matkustanutta henkilöä.

Suomesta Syyrian ja Irakin konfliktikentälle suuntautuva liikkuvuus -selvitys

Lisätietoja valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnasta tietokayttoon.fi

Lisätietoja: Marko Juntunen, Helsingin yliopiston Svenska social- och kommunalhögskolanin Etnisten suhteiden ja nationalismin tutkimuskeskus (CEREN), p. 050 318 6103, marko.juntunen(at)helsinki.fi