Hyppää sisältöön

Katso videot:
Joko Suomessa koittaisi satunnaiskokeiden aika?

Julkaisuajankohta 16.6.2017 13.25
Uutinen

Suomessa tehdään paljon erilaisia yhteiskunnallisia kokeiluja. Kokeilujen määrän kasvun taustalla on muun muassa Juha Sipilän hallituksen ohjelmaan kirjattu kokeilukulttuurin kärkihanke. Syksyllä 2016 valtioneuvoston julkistamassa selvityksessä tutkijat peräänkuuluttivat tutkimuksellisten kokeilujen osaamisen vahvistamista Suomessa. Hallitus onkin ryhtynyt lisätoimiin kokeilujen vahvistamiseksi päätöksenteon tietopohjana.

Satunnaistetusta kokeellisesta tutkimuksesta keskusteltiin Tieto käyttöön! -aamukahveilla 7.6.2017. Tilaisuudessa esiintyivät erityisasiantuntija Markus Kanerva valtioneuvoston kansliasta, johtava ekonomisti Kari Hämäläinen Valtion taloudellisesta tutkimuskeskuksesta sekä erikoistutkija Jouko Verho (VATT, VTT). Kommentaattoreina toimivat kansanedustaja Juhana Vartiainen ja johtaja Anja Peltonen Kilpailu- ja kuluttajavirastosta.

Tilaisuuden esitykset ja kommenttipuheenvuorot:

Lisätietoja:

VATT Policy Brief 1/2017: Joko Suomessa koittaisi satunnaiskokeiden aika?