Hyppää sisältöön

Biopolttoaineiden kustannustehokkaat toteutuspolut vuoteen 2030

Päättynyt

Toteuttajat

Pöyry Management Consulting Oy, Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT, TransEnergy Consulting Oy TEC

Rahoitussumma

100 000 €

Hankkeen perustiedot

Kesto: 3/2018–10/2018

Vuoteen 2030 tähtäävän kansallisen energia- ja ilmastostrategian mukaan liikenteen biopolttoaineiden osuus nostetaan 30 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä sekä otetaan käyttöön 10 prosentin bionesteen sekoitusvelvoite lämmityksessä ja työkoneissa käytettävälle kevyelle polttoöljylle. Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi lainsäädännössä on määriteltävä, mikä osa biopolttoaineista ja -nesteistä kuuluu jakeluvelvoitteen piiriin kunakin vuonna vuoteen 2030 saakka. Samoin on määriteltävä EU-sääntelyssä luokitelluista eri raaka-aineista valmistetuille biopolttoaineille erilliset tavoitteet tai katot.

Tutkimuksessa selvitettiin:

  • Nykyinen kotimainen biopolttoaineiden ja nesteiden tuotantokapasiteetti; 
  • Taakanjakosektorin päästöjen vähennyspolun edellyttämä biopolttoaineiden sekä lämmityksessä ja työkoneissa käytettävien bionesteiden vuosittainen määrä ja osuus polttoaineista;
  • Uuden kapasiteetin tarve, arvio investointikustannuksista ja polttoaineiden tuotantokustannuksista sekä tuontipolttoaineiden hinnoista;
  • Loppukäyttäjille kohdistuvat kustannukset biopolttoaineen osuuden noston myötä;
  • Vaaditut lisätoimet tavoitteiden saavuttamiseksi ja arvio niiden käyttöönoton aikataulusta;
  • Kansantaloudelliset ja valtiontaloudelliset vaikutukset, mm. uusien investointien vaikutus, verotus, kauppatase

Hankkeen tavoitteena oli tuottaa vaikutusarvio biopolttoaineiden osuuden nostamisesta kustannustehokkaasti vuoteen 2030 mennessä. Biopolttoaineiden osuuden nostamispolkujen arvioinnissa kotimaisen tarjonnan, loppukäyttäjien ja kansantalouden kannalta tehokkaimpien ja toteutettavien polkujen taloudellisia vaikutuksia arvioitiin kvantitatiivisesti, kuitenkin keskittyen taloudellisesti merkittävimpiin vaikutuksiin. Kotimaisen tuotannon ja biopolttoaineiden tuonnin osalta arvioitiin uuden direktiivin (REDII) mukanaan tuomia rajoitteita ja mahdollisuuksia suhteessa nykyisin voimassaolevaan säädöskantaan. Myös työkoneiden ja lämmityksen biopolttoaineiden sekoitusvelvoitteen teknisiä ja kustannusvaikutuksia arvioitiin erikseen, jotta näiden sekoitevelvoitteiden taloudelliset vaikutukset eri käyttäjille voitiin kvantifioida.

Tutustu hankkeen loppuraporttiin ja tuloksia koskevaan tiedotteeseen (4.10.2018).

Ota yhteyttä:

Senior Consultant Esa Sipilä, Pöyry Management Consulting Oy, p. 010 33 22701, etunimi.sukunimi(at)poyry.com

Biotalous ja puhtaat ratkaisut Vaikutusarvio kustannustehokkaan biopolttoaineiden polun toteutuksesta

Yhteyshenkilö ministeriössä