Hyppää sisältöön

Ideasta kokeiluun: Selvitys perustulokokeilun toteuttamisvaihtoehdoista

Päättynyt

Toteuttajat

Kela, VATT, Sitra, Ajatushautomo Tänk, Tampereen yliopisto, Turun yliopisto, Svenska Social och Kommunalhögskolan

Rahoitussumma

150 000 €

Hankkeen perustiedot

Kesto: 10/2015 – 12/2016

Hankkeen tavoite oli kartoittaa perustulokokeilun malli, jonka avulla avulla voidaan tehdä riittävän luotettavia arvioita perustulon kannustavuus- ja muista vaikutuksista eri väestöryhmissä sekä kokonaisarvio kustannuksista.

Hankkeessa vastattiin seuraaviin kysymyksiin:

  • Mitkä ovat vaihtoehtoiset kokeiluun soveltuvat perustulomallit?
  • Miten eri malleissa voidaan sovittaa yhteen perustulon rinnalla ansiosidonnaisia etuuksia ja eri perusturvaetuuksia?
  • Mitä verotuksellisia piirteitä eri malleihin sisältyy?
  • Mitkä ovat eri perustulomallien vahvuudet ja heikkoudet, kun otetaan huomioon myös perustuslailliset ja EU-lainsäädännön eri näkökohdat?
  • Esitys perustulomallista, jonka toteutuskelpoisuutta tulisi tarkemmin selvittää mahdollisen kokeilun aloittamiseksi?

Tutustu hankkeen loppuraporttiin ja esiselvitykseen.

Ota yhteyttä:

professori Olli Kangas, p. 0400-261158, [email protected]

Perustulokokeilun toteuttamisvaihtoehdot

Yhteyshenkilö ministeriössä