Hyppää sisältöön

Maakuntien järjestäytymismallit sosiaali- ja terveysalan TKI-toiminnan näkökulmasta

Päättynyt

Toteuttajat

Forefront Oy, MDI Public Oy, NHG Consulting Oy

Rahoitussumma

248 985 €

Hankkeen perustiedot

Kesto: 2/2018–10/2019

Maakunta- ja sote-uudistuksessa maakunnat saavat niille uusia tehtäviä sote-palveluiden järjestämisessä. Lisäksi syntyy yhteistyöalueita, joiden tehtävänä on järjestää vaativimman luokan palvelut. Osana tätä tehtäväkenttää on tutkimus-, kehitys-, ja innovaatiotoiminnan organisointi. Tähän liittyvä tiedon tarve on selvittää miten olemassa olevat rakenteet tukevat maakuntien järjestäytymistä, arvioida rahoituksen riittävyyttä ja tehokkuutta sekä antaa ehdotuksia siitä, miten nykyinen tutkimus- ja kehittämistoiminta tulisi vielä paremmin organisoida.

Hankkeen tavoitteina on kuvata sote- ja maakuntauudistuksen maakuntien ja yhteistyöalueiden tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan organisointi ja järjestäytyminen. Kuvailevan työn perusteella arvioidaan miten yhteistyön järjestäytymisen mallit palvelevat maakuntien ja yhteistyöalueiden kehittämistoiminta ja yhdessä maakuntien kanssa esitetään räätälöityjä kehittämistoimia. Lisäksi analysoidaan, miten yhteistyöalueiden ja maakuntien koordinoima toiminta suhtautuu valtakunnallisiin tavoitteisiin ja miten toimien kohdentumista voidaan eri keinoin vahvistaa tulevaisuudessa.

Hankkeen raportit:

Ota yhteyttä: 

Kimmo Halme, Forefront Oy, p. 040 125 03350, etunimi.sukunimi(at)4front.fi

Reformit Sote- ja maakuntauudistuksen sekä valinnanvapausvalmistelun selvitykset

Yhteyshenkilö ministeriössä