Hyppää sisältöön

Miten Team Finland -toimintaa kehitetään vaikuttavammaksi ja asiakaslähtöisemmäksi?

Päättynyt

Toteuttajat

Forefront Oy, Ramboll Management Consulting Oy, The Evidence Network Inc.

Rahoitussumma

148 700 €

Hankkeen perustiedot

Kesto: 4/2016–10/2016

Team Finland -verkoston vahvistaminen yhteistyötä tiivistämällä on yksi keskeinen toimenpide valtioneuvoston kilpailukyvyn vahvistamiseen tähtäävässä kärkihankkeessa.

Tämän hankkeen tarkoituksena oli tuottaa tietoa toimenpiteen toteutuksen tueksi. Hankkeen laajempi tietotarve kohdistuu Suomen kilpailukyvyn parantamiseen, jossa keskeisiksi haasteiksi on tunnistettu pk-yritysten viennin ja kansainvälistymisen edistäminen sekä ulkomaisten investointien houkuttelu Suomeen Julkisella sektorilla on tärkeä rooli molempien haasteisiin vastaamisessa. Loppuvuodesta 2014 käynnistyneissä Team Finland -kasvuohjelmissa on pyritty tarjoamaan aiempaa kokonaisvaltaisempia, kohdennetumpia ja markkinalähtöisempiä kansainvälistymispalveluja. 

Hanke liittyi olennaisesti viime vuosien laajempaan muutokseen taloudellisten ulkosuhteiden järjestämistavoissa. Tämän hankkeen keskiössä oli erityisesti kansainvälistymispalveluiden, investointien edistämisen ja maakuvatyön kokonaisuus, jossa on tapahtunut merkittäviä muutoksia. Uudistukset ovat vielä monilta osin käynnissä. Kehittämisen tueksi on tärkeää saada vertailutietoa ja kokemuksia muista maista. Hankkeella on myös yhtymäkohtia käynnissä olevaan aluehallinnon uudistukseen sekä työnjaon kehittämiseen toisaalta kansallisten ja alueellisten toimijoiden ja toisaalta yksityisen ja julkisen sektorin välisten toimijoiden välillä.

Hankkeen päätavoite oli tuottaa tietoa ja näkemyksiä siitä, miten Team Finland -toimintaa kehitetään vaikuttavammaksi ja asiakaslähtöisemmäksi. Päätavoite jakautui kahteen osatavoitteeseen:

1) Team Finland -kasvuohjelmien kehittäminen,

2) Team Finland -toimintamallin kehittäminen. 

Keskeiset käsitteet: kasvuyritykset, ulkomaiset investoinnit, tuloksellisuus, suorat ja epäsuorat vaikutukset, vaikutukset resursseihin ja kyvykkyyksiin, taloudelliset ulkosuhteet, verkostomainen palvelutuotanto

Tutustu hankkeen loppuraporttiin sekä raporttiin Vertailu viennin ja kansainvälistymisen edistämisen toimintamalleista.
Loppuraporttia koskeva tiedote.

Policy Brief 3/2017: Miten Team Finland -toimintaa kehitetään vaikuttavammaksi ja asiakaslähtöisemmäksi?

Ota yhteyttä:

Kimmo Halme, Forefront Oy, kimmo.halme(at)4front.fi, p. +358 40 125 0350

Team Finland -toiminnan kehittäminen Työllisyys ja kilpailukyky

Yhteyshenkilö ministeriössä