Hyppää sisältöön

Osaamisen huoltovarmuus Suomen puolustuksen teknologisen ja teollisen perustan turvaamisessa

Päättynyt

Toteuttajat

Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy

Rahoitussumma

150 000 €

Hankkeen perustiedot

Kesto: 2/2017–12/2017

Hankkeessa tutkittiin, millä toimenpiteillä varmistetaan osaamispohjainen huoltovarmuus Suomessa pitkällä aikajänteellä. Vastauksen saamiseksi hankkeessa toteutettiin nykytilakartoitus osaamisen huoltovarmuuden eri osa-alueista, ja suoritettiin tarkempi analyysi muutamasta osa-alueesta. Hankkeessa luotiin työpajatyöskentelyn kautta tilannekuvakonsepti sekä suositukset osaamispohjaisen huoltovarmuuden varmistamiseksi.

Hankkeen tavoitteena oli:

  1. kartoittaa osaamisen huoltovarmuuden nykytila Suomessa;
  2. selvittää keskeiset vaikutusketjut verkottuneessa toimintaympäristössä sekä erilaiset muutostrendit aikajänteellä 2030; 
  3. määritellä tavoitteiden mukaisen tilannekuvan muodostamisen edellytykset ja kehittämistarpeet sekä;
  4. laatia tilannekuvan tavoitemalli, jossa määritellään eri toimijoiden roolit ja vastuut ja jossa hyödynnetään kotimaisia ja kansainvälisiä parhaita käytäntöjä.

Tutustu hankkeen loppuraporttiin ja tuloksista kertovaan tiedotteeseen (20.12.2017).

Ota yhteyttä:

tutkija Jarno Salonen, Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy, p. 040 705 0000, etunimi.sukunimi(at)vtt.fi 

Osaamisen huoltovarmuus Suomen puolustuksen turvaamisessa Hallituksen keskeiset kivijalkahankkeet

Yhteyshenkilö ministeriössä