Hyppää sisältöön

Palkkatuen vaikutusten arviointi

Päättynyt

Toteuttajat

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA

Rahoitussumma

149 941 €

Hankkeen perustiedot

Kesto: 5/2017–12/2018

Aktiivitoimien vaikuttavuuden arviointitutkimuksia on Suomessa tehty suhteellisen vähän varsinkin liittyen heikossa työmarkkina-asemassa oleviin kuten pitkäaikaistyöttömiin ja osatyökykyisiin.

Hanke tuotti tietoa aktiivitoimien vaikuttavuudesta ja arvioi myös miten hiljattain toteutetut muutokset niissä ovat vaikuttaneet. 

Tutkimushankkeessa arvioitiin laajapohjaisesti palkkatuen vaikuttavuutta pitkäaikaistyöttömien ja aineistojen sallimissa rajoissa myös osatyökykyisten työllistymiseen ja työllisenä pysymiseen sekä ansiotason kehitykseen. Arvioinnin kohteena olivat yhtäältä ajanjakso 2010–2015 ja toisaalta vuoden 2015 alussa voimaan tulleet muutokset palkkatuessa sekä vuoden 2017 alussa toteutetut palkkatuen muutokset.

Tutustu hankkeen loppuraporttiin ja tuloksia koskevaan tiedotteeseen (18.12.2018).

Ota yhteyttä:

Tutkimusjohtaja Rita Asplund, p. 09 609 90208, etunimi.sukunimi(at)etla.fi

Työllisyyden ja yrittäjyyden vahvistaminen Työllisyys ja kilpailukyky

Yhteyshenkilö ministeriössä