Hyppää sisältöön

Sote-uudistuksen vaihtoehtoiset ratkaisut

Päättynyt

Toteuttajat

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

Rahoitussumma

120 000 €

Hankkeen perustiedot

Kesto: 4/2016–5/2017

Hallitusohjelman sekä hallituksen marraskuussa 2015 julkaisemien linjausten mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon monikanavaista rahoitusta yksinkertaistetaan, yksilön valinnanvapautta lisätään ja sote-palveluiden tuottajakuntaa monipuolistetaan. Laajat uudistukset ovat nostaneet esille joukon kysymyksiä, joihin tutkimushanke tulee keskittymään.

Valinnanvapauden osalta valinnan kohteena olevien palvelukokonaisuuksien määrittely ja rajaus sekä vaihtoehtoiset hyväksymis- ja korvausmenettelyt ovat ajankohtaisia kysymyksiä. Hankkeen päätavoitteena oli syntetisoida kansallista ja kansainvälistä tieto- ja kokemuspohjaa nopeasti, tehokkaasti ja ajantasaisesti sote-uudistuksen valmistelun ja toteutuksen tueksi. 

Valinnanvapaudella sosiaali- ja terveydenhuollossa tarkoitetaan tässä tutkimuksessa kuluttajan tai potilaan oikeutta itse valita hoitopaikkansa ja/tai häntä hoitava ammattihenkilö. Monikanavainen rahoitusjärjestelmä viittaa siihen, että sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitus kerätään useasta lähteestä ja kohdennetaan palveluihin monen rahoittajan kautta.

Tutustu hankkeen loppuraporttiin.

Ota yhteyttä:

hankkeen vastuullinen johtaja Pia Maria Jonsson, p. 029 524 7195, etunimi.sukunimi(at)thl.fi

Sote-uudistus ja itsehallintoalueiden muodostaminen Reformit

Yhteyshenkilö ministeriössä