Hyppää sisältöön

Työn uusjako - ammattilaiset ja automatiikka

Päättynyt

Toteuttajat

Itä-Suomen yliopisto, terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Demos Helsinki

Rahoitussumma

99 939 €

Hankkeen perustiedot

Kesto: 3/2016–8/2017

Meneillään oleva SOTE-reformi edellyttää työnjaon uudelleen tarkastelua. Tutkimushankkeessa tuotettiin tietoa sosiaali- ja terveydenhuollon eri ammattiryhmien työnjaon uudistamiseksi, jotta voidaan saada aikaan säästöjä työvoimakustannuksissa ja samanaikaisesti lisätä tuottavuutta.

Hankkeessa tuotettu tieto auttaa kohdistamaan ammattiryhmien tehtäviä osaamisen mukaisesti siten, että työssä ei synny kustannuksia aiheuttavia työtehtävien päällekkäisyyksiä tai hoito- ja palveluaukkoja. Työryhmien työtehtävien uudelleenarvioinnilla, mahdollisilla tehtäväsiirroilla ja automatiikan ja robotiikan hyödyntämisellä voidaan parantaa työntekijöiden työhyvinvointia ja työssä pysymistä. Näillä kohdistuksilla saadaan välittömiä kustannusvaikutuksia hoidon- ja palvelun päällekkäisyyksien poistosta sekä välillisiä kustannusvaikutuksia sairaspoissaolojen ja työkuormituksen vähenemisestä.

Tutkimushankkeen myötä rakentuu kuva suomalaisen sosiaali- ja terveydenhuollon mahdollisuuksista löytää uusia ja radikaaleja mahdollisuuksia ammattiryhmien työn , hoidon- ja palvelun sekä koulutuksen kehittämiselle. Nämä luovat aiempaa paremmat puitteet parantaa hoidon ja palvelun laatua, tehokkuutta ja taloudellisuutta. Lisäksi ne synnyttävät pohjaa uusien, kansainvälisesti innovatiivisten ratkaisujen löytämiseksi.

Tutkimushankkeen tarkoituksena oli kuvata, selittää ja arvioida sosiaali- ja terveydenhuollon ammattiryhmien työnjaon päällekkäisyyksiä sekä esittää ratkaisuja työn kuvien kohdistamiseen ja niiden lyhyen ja pitkän aikavälin terveys- ja kustannusvaikutusten arviointiin. 

Tutustu hankkeen loppuraporttiin.

Ota yhteyttä:

Mari Kangasniemi, Itä-Suomen yliopisto, p. 040 355 3624, mari.kangasniemi(at)uef.fi

Työnjaon sekä osaamisen käytön uudistaminen sosiaali- ja terveydenhuollossa Reformit

Yhteyshenkilö ministeriössä