Kiertotalouden mahdollisuudet ja keinot sen edistämiseksi Suomessa

Policy Brief 7/2016

Kilpailukykyä ja vihreää kasvua kiertotaloudesta -hankkeessa luotiin kokonaisvaltainen käsitys kiertotalouden mahdollisuuksista Suomessa ja keinoista, joilla kiertotaloutta parhaiten edistetään. Kiertotaloudella tarkoitetaan uudenlaista resurssiviisasta talousmallia, jossa luodaan taloudellista lisäarvoa ja vähennetään ympäristökuormitusta säilyttämällä materiaalit käytössä mahdollisimman pitkään samalla kun luonnonvarojen hukka minimoidaan.

Tutkimushanke esittelee rajatun joukon kiertotaloustoimenpiteitä, joiden perusteella Suomen bruttokansatuote kasvaa 1,7 miljardia euroa ja luo Suomeen 5000 uutta työpaikkaa vuoteen 2030 mennessä. Samalla kansantaloutemme kulutusperäiset kasvihuonepäästöt (-2,6 %) ja raaka-aineiden kulutus (-0,6 %) vähenevät. Kiertotalouden myönteisten vaikutusten potentiaali on Suomelle arvioita selvästi suurempi.

Kiertotalouden odotusten lunastaminen edellyttää muutoksia niin tuotantoon, tuotteisiin, pal-veluihin, yksityiseen ja julkiseen kulutukseen kuin jätehuoltoon. Kiertotalouteen siirtymistä tulisi vauhdittaa laaja-alaisesti infrastruktuuri-investoinneilla, julkisella kulutuksella sekä erilli-sillä ohjauskeinoilla. Uusiomateriaalien käyttö pitäisi tehdä neitseellisten raaka-aineiden käyt-töä kannattavammaksi. Uusilla ohjauskeinoilla sekä poistamalla tai kehittämällä vanhoja oh-jauskeinoja voidaan luoda kysyntää ja tarjontaa kiertotalousratkaisuille.