Hyppää sisältöön

Talouspoliittinen ministerivaliokunta puoltaa kotimaisen rokotekehityksen rahoittamista – Rokotetuotannon aloittamisesta selvityshanke

työ- ja elinkeinoministeriövaltioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 22.6.2021 10.57
Tiedote 401/2021

Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta puolsi 22. kesäkuuta Suomen valtion osallistumista kotimaisen rokotekehityksen ja -tuotannon rahoittamiseen innovaatio- ja elinkeinopoliittisin sekä taloudellisen huoltovarmuuden perusteella.

Työ- ja elinkeinoministeriön esityksen mukaan Innovaatiorahoituskeskus Business Finland osallistuisi kotimaisen rokotekehittämisen rahoittamiseen nykyisten rahoituslinjauksien mukaisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että kliinisten kokeiden rahoittamista jatkettaisiin nykyisten rahoituslinjausten mukaisesti ja faasi 3-vaiheen tutkimuksiin ei tässä vaiheessa osallistuttaisi merkittävin julkisin panostuksin.

Lisäksi Huoltovarmuuskeskus käynnistää ja resursoi selvityksen sekä myöhemmin sen perusteella toteuttaa STM:n kanssa yhteistyössä sovittavalla tavalla mahdollisen kehityshankkeen kansallisen rokotetuotantokapasiteetin edistämiseksi ja pandemiarokotteiden saatavuuden parantamiseksi pitkällä aikavälillä. Varsinaisen kehityshankkeen toteutuksen edellyttämästä rahoituksesta sovittaisiin myöhemmin erikseen tavalla, joka tukee selvityksen johtopäätöksiä. 

Lisäksi Suomi osallistuisi pohjoismaiseen pandemiarokotteiden yhteiskehittämisen ja -tuotannon selvitystyöhön sekä kytkisi kansallisen kehitystoiminnan siihen tarvittavilta osin. 

Ei pikaratkaisua nykytilanteeseen, mutta varautuminen tuleviin pandemioihin perusteltua

Kotimainen rokotekehitys- ja tuotanto eivät tuo lisäratkaisua koronarokotteiden saatavuuteen lyhyellä aikavälillä. Kehitystyön tukeminen on kuitenkin perusteltua innovaatio- ja elinkeinopoliittisin perustein. On tärkeää panostaa kotimaiseen rokoteinfrastruktuurin ja osaamisen kehittämiseen. 

Kotimaisen rokotetuotannon tarkempi selvittäminen ja mahdollinen rahoittaminen pitkällä aikavälillä on tärkeää huoltovarmuuden ja tuleviin pandemioihin varautumisen näkökulmasta. 

Rokotetutkimukseen ja -kehitykseen panostaminen nykyisen pandemian aikana on tärkeää muuntoviruksiin varautumisen ja vastaamisen näkökulmasta. Suomessa on käynnissä ainakin kaksi hanketta, joissa kehitetään koronarokotetta. 

Hallitus antoi eduskunnalle 27.5.2021 esityksen vuoden 2021 kolmanneksi lisätalousarvioksi. Hallitus esittää, että momentille 32.20.40 Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan tukeminen myönnetään määrärahan 3 000 000 euroa ja myöntämisvaltuuden 6 000 000 euroa lisäys terveysalan kasvustrategian toimeenpanoa ja rokote-ekosysteemin tukemista varten.

Lisätiedot: elinkeinoministerin erityisavustaja Jenny Hasu, p. 040 658 3510, työministerin erityisavustaja Timo Nevaranta, p. 050 574 1430 ja ylijohtaja Ilona Lundström, p. 029 504 7186, työ- ja elinkeinoministeriö