Hyppää sisältöön

Pääministeri Sanna Marinin kutsuma parlamentaarinen keskustelu Suomen tutkimus- ja kehittämismenojen tasosta ja sen tulevaisuudesta tiistaina 22. kesäkuuta

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 21.6.2021 12.04
Tiedote 397/2021

Pääministeri Sanna Marin kutsui huhtikuussa eduskuntapuolueet parlamentaariseen keskusteluun tutkimus- ja kehittämisrahoituksen tasosta ja sen pitkäjänteisyydestä. Keskustelu järjestetään Säätytalossa osin etäyhteyksin tiistaina 22. kesäkuuta klo 12 alkaen. Keskustelun tavoitteena on luoda pohja pitkäjänteiselle sitoutumiselle tutkimus- ja kehittämisinvestointien kasvattamiseen.

Tilaisuuden aluksi pitävät puheenvuoron Huhtamäki Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Pekka Ala-Pietilä, työelämäprofessori Martti Hetemäki Helsinki GSE:stä, VTT:n toimitusjohtaja Antti Vasara sekä rehtori Keijo Hämäläinen Jyväskylän yliopistosta. Kullakin eduskuntaryhmällä on tämän jälkeen oma puheenvuoronsa.

Hallituksen tavoitteena on nostaa Suomen tutkimus- ja kehittämismenojen osuus neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2030 mennessä. Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (tki) lisääminen ja menojen nosto neljään prosenttiin edellyttävät pitkäjänteistä, yli vaalikausien ulottuvaa sitoutumista. Tki-toiminnan vahvistaminen vaatii myös laajasti hyväksyttyä, yhteistä näkemystä sekä entistä kunnianhimoisempaa ja johdonmukaisempaa tutkimus- ja innovaatiopolitiikkaa. 

Valtioneuvoston kanslia on myös asettanut hallituksen puoliväli- ja kehysriihen päätöksen mukaisesti 18. kesäkuuta parlamentaarisen TKI-työryhmän selvittää vaihtoehtoja pitkäjänteiseen t&k-rahoituksen kasvattamiseen.

Lisätietoja: pääministerin talouspoliittinen erityisavustaja Joonas Rahkola, p. 0295 160 998, ja valtioneuvoston apulaisviestintäjohtaja Päivi Paasikoski, valtioneuvoston kanslia p. 040 547 6279