Hyppää sisältöön

Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta
Raportti: Suomen houkuttelevuutta kansainvälisten osaajien silmissä voitaisiin lisätä keskitetyillä toimilla ja työperusteisen oleskelulupaprosessin virtaviivaistamisella

Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoimintatyö- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 16.12.2020 8.42
Tiedote 789/2020
Kuva: Riitta Supperi

OECD:n Talent Attractiveness -indeksin perusteella Suomi on kiinnostava kohdemaa kansainvälisille opiskelijoille ja yrittäjille. Osaavien työntekijöiden houkuttelussa Suomi jää kuitenkin kauas mm. muiden Pohjoismaiden ja Alankomaiden taakse. Niinpä näiden ja muiden osaajien houkuttelussa onnistuneiden vertailumaiden kokemuksista voidaan hakea oppia, kun Suomi kehittää kansainvälisten osaajien houkutteluun liittyviä toimenpiteitä ja pyrkii nopeuttamaan työperusteisten oleskelulupien käsittelyä.

Tarkasti rajatuilla kohderyhmillä ja toimilla Suomelle näkyvyyttä

Pula osaavasta työvoimasta ja kansainvälistymisen vaikeudet muodostavat merkittävän esteen suomalaisten yritysten kasvulle. Kansainvälisten osaajien houkuttelu onkin menestyvän talouden kannalta keskeistä. Koronakriisin keskelläkin on syytä miettiä keinoja, joilla Suomen näkyvyyttä ja houkuttelevuutta voidaan parantaa.

Talent Attraction and Work-related Residence Permit Process Models in Comparison Countries -raportti hakee oppia ulkomailta yhteensä 13 tapaustutkimuksen kautta. Vertailumaiden kokemusten perusteella Suomen näkyvyyttä kansainvälisten osaajien keskuudessa voitaisiin parantaa mm. kohderyhmän rajaamisella sekä heille tarkasti suunnatuilla toimilla. Myös Suomen kilpailuetuihin keskittyminen, osaajakeskuksiin panostaminen ja digitaalisten kanavien monipuolinen hyödyntäminen ovat keskeisiä toimia oikean kohderyhmän tavoittamisessa.

”Pienille maille erottautuminen kilpailussa on vaikeaa. Suomella on kuitenkin paljon tarjottavaa kansainvälisille osaajille ja kohdennetuilla toimilla voidaan luoda Suomelle näkyvyyttä tärkeimpien osaajaryhmien keskuudessa”, Juho-Matti Paavola hankkeen toteuttaneesta konsulttiyhtiö Oxford Researchista toteaa.

Tehokkaammasta työperusteisen oleskeluluvan käsittelystä vauhtia osaajien houkutteluun

Vaikka Suomen erityisasiantuntijoille tarkoitettu oleskelulupaprosessi onkin jo nyt kansainvälisesti verrattuna varsin nopea, työperusteisen oleskelulupaprosessin kehittäminen laajemminkin voisi edistää osaajien houkuttelua Suomeen. Prosessin kehittämistä varten Suomi voi hakea oppia Ruotsilta, Norjalta, Tanskalta ja Alankomailta. Suomessa voitaisiin mm. harkita mallia, joka mahdollistaa viisumin saamisen heti kun päätös työperäisestä oleskeluluvasta on tehty. Myös työnantajien roolin kasvattaminen, prosessin keskittäminen sekä käytäntöjen yhtenäistäminen ovat toimia, joilla tehokkuutta on vertailumaissa saatu nostettua.

”Vertailumaista saadut kokemukset ovat hyödyllisiä, kun kehitämme osaajien houkuttelua ja työperusteisten oleskelulupaprosessien tehokkuutta myös Suomessa. Näitä tuloksia tullaan hyödyntämään Talent Boost -ohjelmassa”, hankkeen ohjausryhmän puheenjohtajana toiminut maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen työ- ja elinkeinoministeriöstä sanoo.

Julkaisu on toteutettu osana valtioneuvoston vuoden 2019 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa.

Lisätietoja: 

Analyytikko Juho-Matti Paavola, Oxford Research Oy, p. 044 203 2012, [email protected]
Johtava asiantuntija Laura Lindeman, työ- ja elinkeinoministeriö, p. 050 408 9932, [email protected]

Valtioneuvoston yhteisellä selvitys- ja tutkimustoiminnalla (VN TEAS) tuotetaan tietoa päätöksenteon, tiedolla johtamisen ja toiminnan tueksi. Sen toimintaa ohjaa valtioneuvoston vuosittain vahvistama selvitys- ja tutkimussuunnitelma. Selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarjassa julkaistujen raporttien sisällöstä vastaavat tiedon tuottajat, eikä sisältö välttämättä edusta valtioneuvoston näkemystä.