Hyppää sisältöön

Kokonaisarviointi kansallisen ilmastonmuutokseen sopeutumispolitiikan toimeenpanosta (KOKOSOPU)

Päättynyt

Toteuttajat

Suomen ympäristökeskus, Ilmatieteen laitos, Luonnonvarakeskus, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsingin yliopisto, Tyrsky-Konsultointi Oy

Rahoitussumma

248 758 €

Hankkeen perustiedot

Kesto: 9/2021–8/2022

Sopeutuminen ilmastonmuutokseen koskee yhteiskuntaa laajasti. Tämä korostuu mm. EU:n uudessa sopeutumisen strategiassa. Myös Suomessa monet selvitykset ja tutkimukset ovat valottaneet ilmastonmuutoksen vaikutusten monia ulottuvuuksia ja ilmastovuosikertomus 2021 korostaa sopeutumisen merkitystä. Sekä julkisten että yksityisten toimijoiden on oltava tietoisia ilmastonmuutoksesta ja sen vaikutuksista toimiakseen oikea-aikaisesti. Sopeutumispolitiikka on kehys, joka ohjaa yhteiskunnan toimintaa ja vahvistaa eri toimijoiden tietoperustaa sekä heidän kykyään soveltaa tietoa omassa toiminnassaan.

Jotta sopeutumispolitiikkaa voitaisiin kehittää mahdollisimman tarkoituksenmukaisesti, tarvitaan arviointi siitä, miten tähänastiset toimet ovat edistäneet asetettuja tavoitteita. Lisäksi tulee syventää ymmärrystä näköpiirissä olevista muutoksista toimintaympäristössä. Toimintaympäristöön vaikuttavat mm. varsinaisen ilmastonmuutoksen eteneminen seurauksineen, EU:n ja laajemman kansainvälisen ilmastopolitiikan kehitys sekä yleiset yhteiskunnalliset muutokset, jotka vaikuttavat mm. yhteiskunnan altistumiseen ja haavoittuvuuteen ilmastonmuutokselle.

KOKOSOPU-hanke tuotti arvion Suomen sopeutumispolitiikan ja voimassa olevan sopeutumissuunnitelman onnistumisista ja haasteista, vertasi Suomen sopeutumispolitiikan kehitystä verrokkimaiden vastaavaan politiikkaan ja analysoi toimintaympäristön näköpiirissä olevia muutoksia. 

KOKOSOPU-hankkeen päätavoitteena oli tuottaa kokonaisarviointi kansallisen ilmastonmuutokseen sopeutumispolitiikan toimeenpanosta.

Tuotetun tiedon hyödyntäminen

Tuloksia hyödynnettiin uuden ilmastolain mukaisen kansallisen sopeutumissuunnitelman valmistelussa. Tuloksia esiteltiin valmisteluprosessin eri vaiheissa myös sidosryhmätilaisuuksissa, kuten ilmastopolitiikan pyöreän pöydän kokouksessa kesäkuussa 2022 sekä avoimessa sidosryhmätilaisuudessa syyskuussa 2022. 

Hankkeen julkaisut:

Ota yhteyttä:

johtaja Mikael Hildén, Suomen ympäristökeskus, p. 040 740 1675, etunimi.sukunimi(at)syke.fi

Kokonaisarviointi ilmastonmuutokseen sopeutumispolitiikan toimeenpanosta

Yhteyshenkilö ministeriössä