Hyppää sisältöön

Työelämään tutustumisjaksojen (TET-jaksot) toteutus, yhdenvertaisuus, tasa-arvo ja saavutettavuus perusopetuksen aikana (TETTI)

Päättynyt

Toteuttajat

MDI Public Oy, Nuorisotutkimusseura ry, Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otus

Rahoitussumma

140 000 €

Hankkeen perustiedot

Kesto: 3/2021–4/2022

Perusopetuksen opetussuunnitelmien mukaan peruskoulun ylimmillä vuosiluokilla tulee järjestää työelämään tutustumisjaksoja eli TET-jaksoja perustaksi oppilaiden tuleville koulutus- ja ammatinvalinnoille. Tutustumisjaksoilla oppilas työskentelee ohjattuna valitsemassaan tai hänelle valitussa työpaikassa.

TET-jaksot koskettavat lähes jokaista yläkouluikäistä nuorta, mutta niiden toteuttamisesta, seurannasta ja kokemuksista on vain vähän tutkimustietoa. Aiemman selvitystyön mukaan tutustumisjaksojen laatuun, saavutettavuuteen ja yhdenvertaisuuteen olisi kiinnitettävä enemmän huomiota.

Tämän hankkeen tiedon tarve liittyi edellä kuvattuun lähtökohtaan, jossa selvitystyöllä oli tarve rakentaa kattava tietopohja tukemaan TET-jaksojen valtakunnallisia kehittämistoimia ja työelämään tutustumisen potentiaalin parempaa hyödyntämistä perusopetuksen kehittämisessä.

Lisäksi selvityshankkeen tuloksilla tuetaan valtionhallinnon toimenpiteitä yhdenvertaisuuden edistämiseksi. TET-jaksojen kehittäminen ehkäisee syrjäytymiskehitystä, parantaa oppilaiden valmiuksia jatko-opintoihin ja vahvistaa kiinnittymistä työelämään.

Selvityksessä huomioitiin erityisesti kuntien erilaiset elinkeinorakenteet sekä erilaisten alueiden erityispiirteet. Hanke täydentää aiempaa Lapsiasiainvaltuutetun toimiston teettämää selvitystä huomioimalla erityisesti valtakunnallisuuden sekä erityisryhmien tarpeet.

TETTI-hankkeen päätavoitteena oli kartoittaa TET-jaksojen toteutukseen liittyviä hallinnollisia malleja ja käytäntöjä kouluissa ja kunnissa sekä opettajien ja oppilaanohjaajien näkemyksiä niiden toimivuudesta ja kehittämistarpeista.

Lisäksi tavoitteena oli kartoittaa työnantajien ja elinkeinoelämän sekä muiden TET-jaksojen kehittämisen kannalta tarpeellisten sidosryhmien näkemyksiä yhteistyöstä ja kehittämistarpeista niin paikallisella kuin valtakunnallisella tasolla.

Selvityshanke tuotti tietoa, joka palvelee valtakunnallisia TET-jaksojen kehittämistoimia ja työelämään tutustumisen potentiaalin parempaa hyödyntämistä sekä tukee työelämään kiinnittymisen yhdenvertaisuutta.

Hankkeen julkaisut:

Ota yhteyttä:

asiantuntija Minna Mayer, MDI Public Oy, p. 040 709 6898, etunimi.sukunimi(at)mdi.fi

Selvitys TET-jaksojen toteutuksesta perusopetuksen aikana

Yhteyshenkilö ministeriössä