Hyppää sisältöön

Vertailulaboratoriotoiminnan ennakointi ympäristömittauksissa

Päättynyt

Toteuttajat

Turun yliopisto

Rahoitussumma

79 476 €

Hankkeen perustiedot

Kesto: 2/2018–10/2018

Kansallisen vertailulaboratoriotoiminnan yhteiskunnallinen merkitys on murroksessa ympäristöalan testaustoiminnan muutospaineiden myötä. Vertailulaboratoriotoiminnalla vahvistetaan alan toimijoiden tuottaman tiedon yhtenäisyyttä ja keskinäistä vertailtavuutta vahvistaen niiden avulla johdettujen toimenpiteiden oikeellisuutta julkisessa päätöksenteossa. Vertailulaboratorioita ovat SYKE, IL, THL sekä näihin verrattavissa olevat VTT, STUK. Lisäksi näitä lähellä olevia toimijoita ovat mm. Lynet-verkoston jäsenet LUKE, EVIRA, GTT, TTL. Vertailulaboratorioiden ja alan toimijoiden toimintaympäristö on muutoksessa toimintaan vaikuttavista muutostrendeistä johtuen. Ympäristöalan toimijoihin vaikuttavien muutostrendien vaikutukset kansalliseen vertailulaboratoriotoimintaan on tarve arvioida tarkemmin. 

Vertailulaboratoriotoiminnan yhteiskunnallisen roolin ja vaikuttavuuden selvittäminen uudessa toimintaympäristössä edellyttää kansallisen yhteisen näkemyksen muodostamisen eri alan toimijoiden kesken. Teknologinen murroksen myötä ympäristöanalytiikan luonne on muutoksessa. Voidaan puhua disruptiosta, millä viitataan perinteistä toimintaa haastaviin ja häiritseviin innovaatioihin, tapoihin tehdä asiat uudella tavalla. Teknologian kehittyminen mahdollistaa esimerkiksi satelliittiteknologian hyödyntämisen joissakin ympäristöalan tutkimuksissa, jatkuvatoimisen automaattisen mittauksen havaintopaikalla (”on line” mittaamisen), big datan kerryttämisen eli laajojen tietomäärien yhtenäinen keräämisen ja niiden avoimen hyödyntämisen, automaation ja robotiikan tai tekoälyn hyödyntäminen ja muut uudet toimintatavat. 

Teknologisten trendien lisäksi muut vertailulaboratoriotoimintaan vaikuttavat trendit tulee huomioida. Mainittujen trendimuutosten ohella toimintaan vaikuttaa julkisella sektorilla poliittiset päätökset toimintaympäristöissä ja laitosten toiminnoissa. Poliittisella puolella hallintouudistukset ovat keskeisiä. Ympäristö- ja arvopuolella esimerkiksi kaupunkimaistuminen, luonnon arvostaminen virkistyskäytössä ja ilmastonmuutos. Väestön kehityksessä mm. työvoiman saatavuuskysymykset voivat olla merkitseviä. Taloudellisissa trendeissä bio- ja kiertotalouden korostuminen, kansainvälinen kysyntä. Tutkimuksessa potentiaalisia vaikuttavia trendejä generoitiin systemaattisesti ja valittiin niistä tärkeimmät, vaikuttavimmat tarkempaan vaikutusanalyysiin.

Hankkeen tavoitteena oli:

  1. Tunnistaa vertailulaboratoriotoimintaan vaikuttavat keskeisimmät muutostekijät 
  2. Arvioida muutostekijöiden vaikutus vertailulaboratoriotoiminnan rooliin tulevaisuudessa
  3. Eri toimijoiden yhteisen tahtotilan selvittäminen toimijoiden rooleista 
  4. Tunnistaa tulevaisuuden keskeisiä arvoverkkoja vertailulaboratoriotoiminnan nykyisyydessä ja tulevaisuudessa
  5. Etsiä esimerkkeinä erilaisia toimintamalleja, jolla muutostekijöiden paine toiminnan muutokseen voidaan ratkaista käytännössä
  6. Tuoda esiin vertailulaboratorioiden vaikuttavuus nyt ja asetetun  tulevaisuuden aikajänteen tilanteessa (esim. 10 vuoden kuluttua) 
  7. Tutkia voiko nykyisiä vertailulaboratoriotoimintoja laajentaa yhteistyössä eri alan vertailulaboratoriotoimijoiden kesken tunnistetuille uusille toiminta-alueille yli ministeriörajojen

Tutustu hankkeen loppuraporttiin ja tuloksia koskevaan tiedotteeseen (19.11.2018).

Ota yhteyttä:

erikoistutkija Yrjö Myllylä, Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto: p. 0500 450 578, yrjo.myllyla(at)outlook.com
tutkimusjohtaja Jari Kaivo-oja, HTT, Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto: p. 044 979 2615, etunimi.sukunimi(at)utu.fi

Muut tietotarpeet Selvitys vertailulaboratoriotoiminnan yhteiskunnallisen roolin muutoksesta

Yhteyshenkilö ministeriössä