Hyppää sisältöön

Hyvät päätökset perustuvat tutkittuun tietoon

Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta tuottaa tietoa päätöksenteon, tiedolla johtamisen ja toiminnan tueksi

Ajankohtaista

Sivut, joissa tagi aine .
  • 21.3.2024|13:01

    Selvitys arvioi biomassan verotuksen mahdollisuuksia ja haasteita Suomessa

    Selvityksessä tarkasteltiin biomassan verotuksen mahdollisuuksia ja vaikutuksia Suomessa erityisesti kaukolämmön ja teollisuuden lämmöntuotannon osalta, sekä arvioitiin vaikutuksia mm. ilmaston, valtiontalouden, kuluttajien ja teollisuuden kannalta.

  • 22.8.2023|9:07

    Tutkimus: Kotitalouksien hiilijalanjäljen pienentäminen puoleen on mahdollista

    Suomen ympäristökeskus tutki yhdessä Helsingin yliopiston ja Luonnonvarakeskuksen kanssa, minkälaisilla ohjauskeinoilla tai niiden yhdistelmillä kotitalouksien kulutuksen hiilijalanjälki saataisiin puolitettua vuoteen 2035 mennessä.

  • 27.10.2022|10:01

    Selvitys: Kaivosten ympäristönsuojelun kattavuutta voidaan parantaa vakuussääntelyn alaa laajentamalla

    Kaivoksia koskevalla vakuusjärjestelmällä on tarkoitus turvata erityisesti ympäristövastuiden toteutuminen kaivosten sulkemis- ja jälkihoitovaiheessa. Nykytilassa kaivosten vesien hallinta ja käsittely jäävät kuitenkin osittain lakisääteisten vakuuksien ulkopuolelle. Tuoreessa selvityksessä ehdotetaan, että ympäristönsuojelulain mukaisen vakuuden ala kaivoksilla tulisi laajentaa jätteiden käsittelytoiminnasta koko kaivostoimintaan. Näin vastattaisiin vakuussääntelyn keskeisimpään katvealueeseen ympäristönsuojelun näkökulmasta.

Blogi: Tieto käyttöön!

Sivut, joissa tagi aine .
  • Hiilijalanjäljen laskeminen on tärkeä askel matkalla kohti ekologisesti kestävää sosiaali- ja terveydenhuoltoa Suomessa

    Ari Nissinen Hannu Savolainen Oona Frilander
    | 12.6.2023 | 10.24

    Sosiaali- ja terveydenhuollon (soten) yhteinen hiilijalanjälki lasketaan nyt ensimmäistä kertaa Suomen osalta. ENVIMAT on työkalu, joka mahdollistaa sekä terveyden- että sosiaalihuollon hiilijalanjäljen arvioimisen. Tulevaisuudessa ENVIMATin hiilijalanjälkilaskelma voi toimia yhtenä Suomen soten vähähiilisyyden ja ekologisen kestävyyden seurannan indikaattorina.

  • Selkeät kriteerit merenpohjan mineraalien hyödyntämiselle 

    Tomi Rinne
    | 28.4.2023 | 9.16

    Valtioneuvoston selvitys ”Merenpohjan mineraalien hyödyntämisen lainsäädäntö ja kehittäminen” on edistynyt keskellä EU-lähtöistä hankkeiden kestävyyskriteerien sekä kriittisten mineraalien sääntelyn murrosta. Hyödyntämisen kriteerit ovat erilaisia meriympäristöön vaikuttavissa ja toisaalta vain merenpohjan sisustaan vaikuttavissa hankkeissa.

  • Sosiaali- ja terveydenhuolto ekologisesti kestäväksi – esimerkit maailmalta näyttävät miten se tapahtuu

    Leena Alanko Pia Västinsalo
    | 16.3.2023 | 9.46

    Jos maailman terveydenhuoltosektori olisi maa, olisi se planeetan viidenneksi suurin kasvihuonekaasupäästöjen aiheuttaja. Suomessakin sosiaali- ja terveydenhuolto (sote) aiheuttaa merkittävän määrän päästöjä ja jätettä, mutta näiden vähentämistä ei meillä ohjata kansallisesti. Muista maista löytyy hyviä esimerkkejä ekologisesti kestävän soten ohjauksesta. 

Tutustu myös

Sivut, joissa tagi aine .

Tieto käyttöön X-palvelussa