Hyppää sisältöön

Hyvät päätökset perustuvat tutkittuun tietoon

Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta tuottaa tietoa päätöksenteon, tiedolla johtamisen ja toiminnan tueksi

Ajankohtaista

Sivut, joissa tagi huolto .

Blogi: Tieto käyttöön!

Sivut, joissa tagi huolto .
  • Koronakriisi haastaa ruokahuoltomme toimivuuden

    Jyrki Niemi
    | 25.5.2020 | 9.56

    Huoli ruokaturvasta ja elintarvikehuollosta on noussut koronakriisin myötä uudestaan puheenaiheeksi jopa kehittyneissä, teollistuneissa maissa kuten Suomessa. Historia osoittaa, että ruokapula johtaa herkästi poliittisiin levottomuuksiin. Ruoantuotannon ja jakelun toimivuus ovat siten ratkaisevan tärkeässä roolissa erityisesti häiriö- ja poikkeustilanteissa. Väestön ravinnonsaannin turvaaminen kuuluu jokaisen maan perustehtäviin.

  • Päättäjiä heräteltävä vesihuollon tilasta

    Kati Berninger
    | 15.6.2018 | 10.35

    Vesihuolto on osa yhteiskuntamme peruspalveluita. Suurin osa väestöstä saa talousvetensä vesihuoltolaitosten verkostoista ja on liittynyt viemäriverkostoon. Palvelu on Suomessa yleensä laadukasta ja palvelukatkoksia on vain harvoin. Kuluttaja ei välttämättä edes ajattele vesihuoltoa silloin, kun hanasta tulee puhdasta vettä aina tarvittaessa ja jätevedet johdetaan pois ja käsitellään asianmukaisesti.

  • Data paljastaa vesihuoltoverkoston kunnon

    Tuija Laakso
    | 7.5.2018 | 9.23

    Monet Suomen vesihuoltolaitokset ovat uudessa tilanteessa. Kunnallisia vesi- ja viemäriverkostoja on rakennettu kattavasti viime vuosikymmeninä, ja ne palvelevat tänä päivänä valtaosaa väestöstämme. Nyt mittavia osia näistä vesihuoltoverkostoista on ensimmäistä kertaa tulossa saneerausikään. Ollaan murrosvaiheessa, jossa jatkuvasta saneerauksesta on tulossa tavanomainen tilanne kaikilla laitoksilla.

Tutustu myös

Sivut, joissa tagi huolto .

Tieto käyttöön X-palvelussa