Hyppää sisältöön

Hyvät päätökset perustuvat tutkittuun tietoon

Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta tuottaa tietoa päätöksenteon, tiedolla johtamisen ja toiminnan tueksi

Ajankohtaista

Sivut, joissa tagi ominaisuudet .
  • 25.3.2024|11:00

    Tutkimus: Uutismedian omistus on keskittynyt Suomessa

    Valtioneuvosto on julkaissut tutkimusraportin, joka tarkastelee uutismedian omistuksen keskittymistä Suomessa. Tutkimus on toteutettu Tampereen ja Turun yliopistojen yhteistyönä. Tutkimuksen mukaan uutismedia on Suomessa keskittynyt. Median toimialojen keskittymisaste vaihtelee ja niiden kehitys on ollut erilaista.

  • 24.4.2023|8:51

    Selvitys: Suomen työmarkkinat ja ammatit pystyvät sopeutumaan vihreään siirtymään – korkean osaamisen ja asiantuntijatyön tarve kasvaa

    Vihreä siirtymä muuttaa Suomen ammattirakennetta ja lisää niin sanottujen vihreiden taitojen ja ammattien kysyntää, kertoo Pellervon taloustutkimus PTT:n ja MDI Public Oy:n valtioneuvostolle laatima selvitys. Muutokseen vastaaminen vaatii monipuolista ja ketterää koulutustarjontaa sekä yritysten omia panostuksia osaamiseen. Selvityksessä havaittiin myös tarve eurooppalaiselle luokittelulle, jolla arvioidaan ammattien vihreyttä.

  • 16.2.2023|11:31

    Raportti: Listayhtiöiden hallitus- ja johtoryhmätehtävät – naisten urakehityksen haasteet

    Siihen, miten naisia valitaan hallitus- ja johtoryhmätehtäviin, vaikuttavat lukuisat toisiinsa nivoutuvat toimintaympäristöön, yritysten piirteisiin ja yksilöön liittyvät tekijät. Rekrytointiprosessin systemaattisuus ja naisten oma aktiivisuus on keskeistä, kun halutaan edistää yritysten hallituskokoonpanojen tasa-arvoa ja varmistaa parhaiden osaajien löytäminen hallitusjäseniksi. Näin todetaan 16. helmikuuta julkaistussa selvityksessä.

Blogi: Tieto käyttöön!

Sivut, joissa tagi ominaisuudet .
  • Kriisit kohdataan paikallisesti

    Henrietta Grönlund Maija Faehnle Pasi Mäenpää
    | 18.12.2023 | 9.35

    Kun hätä on suurin, apukin on lähellä. Suomalaisista 77 % on valmis auttamaan kriisissä, jos viranomainen pyytää. Oma-aloitteisesti toimeen tarttuisi 57 % Suomen pelastusalan Keskusjärjestön tutkimuksen mukaan.

  • Biokaasutuotannon kestävyys vaatii sääntelymuutoksia

    Helena Valve
    | 12.9.2022 | 9.28

    Biokaasutuotannon lisääntyminen voi tukea siirtymää, jossa jätteiden ja sivuvirtojen hyödyntäminen vähentää haitallisia ympäristövaikutuksia ja riippuvuutta fossiilienergiasta. Investointien vauhdittamisen ohella tarvitaan kuitenkin myös sääntelymuutoksia, jotka varmistavat, että biokaasutuotanto on aina kestävää. Nykyiset tuotannolle asetutut vaatimukset ovat osin puutteellisia.

  • Mitä ilmastoturvallisuus on ja miksi se on tärkeää?

    Sanna Erkamo
    | 31.8.2020 | 11.03

    Koronakriisi on osoittanut tarpeen varautua yllättäviinkin globaaleihin uhkiin. Sen ja ilmastonmuutoksen yhteydestä on puhuttu etenkin kriisin jälkeisen...

Tutustu myös

Sivut, joissa tagi ominaisuudet .

Tieto käyttöön X-palvelussa