Hyppää sisältöön

Hyvät päätökset perustuvat tutkittuun tietoon

Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta tuottaa tietoa päätöksenteon, tiedolla johtamisen ja toiminnan tueksi

Ajankohtaista

Sivut, joissa tagi arvoketjut .
  • 13.3.2023|10:53

    Tutkimus: Kansainvälisen kaupan esteitä on kohdannut liki puolet suomalaisyrityksistä, maailmanpoliittinen tilanne ravistelee yritysten toimitusketjuja

    Suomalaisista yrityksistä peräti 41 prosenttia on viime vuosina kokenut kaupan esteitä kansainvälisessä toiminnassaan. Suurin osa tutkituista kaupan esteistä vuosina 2019‒2022 ilmeni EU:n ulkopuolisissa maissa, erityisesti Venäjällä, Yhdysvalloissa ja Kiinassa. Yritykset ovat kuitenkin törmänneet esteisiin myös EU-alueella, ilmenee Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen (Etla) valtioneuvostolle tekemästä tutkimuksesta.

  • 13.3.2023|10:14

    Kun isot kauppamahdit mittelevät, mitä Suomi voi tehdä?

    Pienelle Suomelle kansainvälinen kauppa on elintärkeää, ja suomalaisista kansainvälistä kauppaa harjoittavista yrityksistä noin 40 prosenttia kohtaa kansainvälisen kaupan esteitä. Maailmankauppa on murroksessa, mutta Kiina ja Yhdysvallat sanelevat kuitenkin pitkälti kansainvälisen kaupan pelisäännöt. Missä pöydässä Suomen ongelmat siis ratkotaan? Tullit estävät esineiden liikkumista, mutta millaisia poliittisia merkityksiä niillä on?

Blogi: Tieto käyttöön!

Sivut, joissa tagi arvoketjut .

Tutustu myös

Sivut, joissa tagi arvoketjut .

Tieto käyttöön X-palvelussa