Hyppää sisältöön

Hyvät päätökset perustuvat tutkittuun tietoon

Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta tuottaa tietoa päätöksenteon, tiedolla johtamisen ja toiminnan tueksi

Ajankohtaista

Sivut, joissa tagi hyvinvointialueet .
  • 21.2.2024|10:56

    Katsaus: Hyvinvointialueiden ja kuntien välisessä suhteessa jännitteitä

    Hyvinvointialueiden ja kuntien välinen suhde on edelleen epäselvä, kertoo tuore tutkimuskatsaus. Tutkimuskatsauksen tulokset perustuvat valtakunnalliseen verkkokyselyyn, johon vastasi 352 aluevaltuutettua Suomen kaikilta hyvinvointialueilta.

  • 3.5.2023|9:02

    Tutkimus: Ikärakenteen muutos edellyttää kustannusvaikuttavia toimia asuinolojen parantamisessa

    Kunnissa ja hyvinvointialueille tarvitaan kustannusvaikuttavia ja pitkäjänteisiä ratkaisuja ikääntyneiden asuinolojen parantamiseksi ja omaehtoiseen asumiseen varautumiseksi. Ikäystävällisen asumisen tavoitteet liittyvät kaikille sopivan suunnittelun (Design for All) periaatteisiin. Tuoreessa tutkimuksessa on kartoitettu ja arvioitu tarvittavia toimenpiteitä kunnissa ja hyvinvointialueilla.

  • 31.3.2023|9:14

    Selvitys: Päätösten mielenterveysvaikutuksia kannattaa tarkastella etukäteen

    31. maaliskuuta julkaistun selvityksen mukaan kuntien ja hyvinvointialueiden tulisi jo etukäteen arvioida tekemiensä päätösten vaikutuksia asukkaiden mielenterveyteen. Tätä työtä tukee konkreettinen toimintamalli, jonka Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, MIELI Suomen Mielenterveys ry, Mielenterveyden keskusliitto ja Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry ovat luoneet valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan hankkeessa.

Blogi: Tieto käyttöön!

Sivut, joissa tagi hyvinvointialueet .
  • Indikaattorit ikäystävällisyyden edistämisen apuna

    Anu Siren
    | 26.1.2024 | 12.03

    Kuntien ja hyvinvointialueiden yhteisenä tehtävänä on edistää ja ylläpitää kaiken ikäisten asukkaittensa hyvinvointia, terveyttä ja toimintakykyä. Väestön ikääntymiseen varautuminen vaatii kunnilta ja alueilta aktiivista ikääntymispolitiikkaa, suunnittelua, toimien seurantaa sekä arviointia. Kyse on laajoista, sektorit ylittävistä tavoitteista, ja laatu- ja vaikuttavuustiedon merkitys on ensiarvoisen tärkeää näiden tavoitteiden saavuttamisessa.

  • Yhtä uudistusta tavoiteltiin vaan paljon enemmän saatiin  - Näkökulmia hyvinvointialueiden ensimmäiseen vuoteen

    Anni Jäntti Arto Haveri Henna Paananen
    | 12.1.2024 | 14.59

    Nyt on kulunut jo kokonainen vuosi hyvinvointialueiden käynnistettyä toimintansa. Tämän uuden hallinnontason synty on vaikuttanut perustavanlaatuisesti suomalaisen julkisen hallinnon kokonaisuuteen. Siinä missä suuren kuvan muutos on koskettanut kaikkia hyvinvointialueita, asukkaita ja kuntia yhtäläisesti, on toiminnan käynnistyminen ollut erilaista kaikkialla.

  • Ikääntyneiden asumisessa tarvitaan yhteistyötä kuntien ja hyvinvointialueiden välillä

    Marika Koramo Raija Hynynen
    | 3.5.2023 | 10.52

    Hyvät asuinolot edistävät ikääntyneiden hyvinvointia ja arjessa pärjäämistä erilaisissa olosuhteissa. Ne vaikuttavat osaltaan vähentävästi myös palvelujen tarpeeseen. Paikallistasolla kunnat ovat tärkeitä toimijoita asumisen parantamisessa ja tämän vuoden alusta myös hyvinvointialueet, jotka vastaavat ikääntyneiden asumispalvelujen järjestämisestä ja asumiseen liittyvästä neuvonnasta.

Tutustu myös

Sivut, joissa tagi hyvinvointialueet .

Tieto käyttöön X-palvelussa