Hyppää sisältöön

Hyvät päätökset perustuvat tutkittuun tietoon

Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta tuottaa tietoa päätöksenteon, tiedolla johtamisen ja toiminnan tueksi

Ajankohtaista

Sivut, joissa tagi organisaatiot .
  • 2.1.2024|9:11

    Tutkimus: Naisiin kohdistuvaa digitaalista väkivaltaa on sivuutettu ja normalisoitu

    Tuoreen tutkimuksen tulokset osoittavat, että naisiin kohdistuva digitaalinen väkivalta jää vakavissakin tapauksissa usein tunnistamatta väkivallaksi ja rikokseksi. Ilmiö on normalisoitunut osaksi arkea sekä läheisissä suhteissa että sosiaalisessa mediassa ja julkisessa keskustelussa.

  • 4.12.2023|9:22

    Tutkimus: Suomen avaimet vihreään siirtymään: päästöille hintalappu, tervettä kilpailua ja pitkäjänteisiä investointeja

    Suomen menestyminen vihreässä siirtymässä edellyttää tehokkaampaa hiilidioksidipäästöjen hinnoittelua ja sääntelyä, kilpailun edistämistä vihreän teknologian aloilla sekä pitkäjänteistä investointistrategiaa. Tuoreen tutkimuksen mukaan Suomen on myös osallistuttava kansainväliseen yhteistyöhön hiilivuodon estämiseksi ja huolehdittava, että jatkossa on saatavissa riittävästi osaavaa vihreää työvoimaa. Muutoksen vaikutukset tuottavuuteen tulisi tunnistaa, kun politiikkatoimista päätetään.

  • 4.12.2023|9:03

    Mullistaako vihreä siirtymä Suomen elinkeinoelämän?

    Vihreän siirtymän vaikutukset suomalaisten yritysten kilpailukykyyn, tuottavuuteen ja investointeihin ovat moniulotteiset. Jos siirtymää ajatellaan laajana rakenteellisena muutoksena, niin mullistaako se lopulta Suomen elinkeinoelämän? Minkälaisia epävarmuuksia vihreään siirtymään liittyy yrityksissä? Millaiset politiikkatoimet voivat mahdollistaa tarjolla olevan tuottavuusloikan?

Blogi: Tieto käyttöön!

Sivut, joissa tagi organisaatiot .
  • Ulkomaiset investoinnit kriittiseen aineettomaan omaisuuteen Suomessa eivät vaikuta ongelmalta – ainakaan tällä erää

    Pasi-Heikki Vaaranmaa
    | 5.9.2023 | 12.58

    Investoinnit ovat tarpeellinen talouskasvun ja hyvinvoinnin ajuri. Lähestulkoon kaikki valtiot pyrkivät houkuttelemaan sijoituksia myös ulkomailta. Erityisesti pääomaköyhissä maissa – ja Suomeakin on toisinaan tällaiseksi kutsuttu – ulkomaiset investoinnit ovat monille yrityksille elinehto. Viime vuosina valtiot ovat kuitenkin enenevässä määrin alkaneet kiinnittää huomiota niihin mahdollisiin turvallisuusriskeihin, joita ulkomaisista sijoituksista kriittiseen infrastruktuuriin tai strategisina pidettyihin teknologioihin voi seurata.

  • Somevaikuttajista kumppani viranomaisten kriisiviestintään?

    Aino Harinen Aino Rantamäki Pirjo Jukarainen Tuire Salmi-Hiltunen
    | 17.8.2023 | 9.25

    Sosiaalinen media on viranomaisille jo muutakin kuin operatiivisen toiminnan ympäristö. Some on myös väline, jonka avulla viranomaiset voivat edistää myönteistä mielikuvaa ja luottamusta. Voisivatko somevaikuttajat tukea viranomaisia normaalitilanteiden viestinnän lisäksi myös kriisitilanteissa?

  • Tekoäly viranomaisten kriisijohtamisessa ja -viestinnässä – uhka vai mahdollisuus?

    Aino Harinen Aino Rantamäki Harri Jalonen Tomi Niemi
    | 21.4.2023 | 9.30

    Tekoäly tuntuu olevan nyt kaikkien huulilla, vaikka sellaisenaan se ei uusi asia olekaan. Kehitys on kuitenkin juuri nyt erityisen nopeaa, eikä sitä enää pysäyttäne mikään. Keskusteleva tekoäly oppii ja opettaa, ja sen käytössä on nähty valtavasti hyödyntämispotentiaalia yhteiskunnan eri osa-alueilla. Mitä apua tekoälystä voisi olla viranomaisille kriisitilanteiden johtamisessa ja viestinnässä?

Tutustu myös

Sivut, joissa tagi organisaatiot .

Tieto käyttöön X-palvelussa