Hyppää sisältöön

Hyvät päätökset perustuvat tutkittuun tietoon

Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta tuottaa tietoa päätöksenteon, tiedolla johtamisen ja toiminnan tueksi

Ajankohtaista

Sivut, joissa tagi talous .

Blogi: Tieto käyttöön!

Sivut, joissa tagi talous .
  • Kiertotalouden laajentaminen tarvitsee muutakin kuin hyvää tahtoa - millaisia keinoja tarvitaan?

    Ying Zhu
    | 19.2.2021 | 11.49

    Suomessa on ollut monia hyviä kiertotaloutta koskevia pilottihankkeita. Parhaiden käytäntöjen laajentaminen on kuitenkin ollut tuskallisen hidasta. Miksi? Usein asiaa perustellaan seuraavasti: ei ole kysyntää ja nykyinen lainsäädäntö ei salli.

  • Puun ja kuoren välissä – kemikaalit kiertotaloudessa

    Topi Turunen
    | 2.5.2019 | 13.24

    Kuluttajatuotteet, elektroniikka ja rakennukset pitävät sisällään erilaisia kemikaaleja, jotka ovat välttämättömiä haluttujen ominaisuuksien saavuttamiseksi. Nämä kemikaalit siirtyvät jätevirtoihin kun tuotteet poistuvat käytöstä. Vaikka kemikaalit ovatkin osaltaan välttämättömiä useiden tuotteiden toiminnan kannalta, voivat ne myös olla haitallisia terveydelle ja ympäristölle.

  • Rakennusjätteet turvallisesti hyötykäyttöön ja kiertoon

    Sari Kauppi
    | 17.1.2019 | 12.25

    Seurasin viime kesänä naapuritalon purkamista. Vanha teollisuusrakennus oli alun perin tarkoitus purkaa vain osittain. Lopulta talo purettiin kokonaan, kun museovirasto yllättäen salli myös ulkoseinien purkamisen. Epäselväksi jäi, ennätettiinkö tehdä kunnollista purkusuunnitelmaa koko talon purkuun vai tehtiinkö työ osapurkusuunnitelman mukaisesti.

Tutustu myös

Sivut, joissa tagi talous .

Tieto käyttöön X-palvelussa