Hyppää sisältöön

Hyvä kysymys -podcast
Osataanko nuorisorikollisuutta ehkäistä?

Julkaisuajankohta 18.3.2019 12.47
Uutinen

Nuorisorikollisuutta yritetään ehkäistä ja korjata monin keinoin. Tutkimustieto toimenpiteiden vaikuttavuudesta on kuitenkin vähäistä. Mitkä keinot torjuvat nuorisorikollisuutta kustannustehokkaimmin? Aiheesta podcast-jaksossa keskustelevat kansanedustaja Veera Ruoho sekä Nuorisotutkimusseuran tutkimuspäällikkö Lotta Haikkola.

Nuorisotutkimusverkoston tutkimushankkeessa selvitetään nuorisorikollisuuteen puuttuvien ja sitä ehkäisevien toimenpiteiden vaikuttavuutta. Miksi aihe on tärkeä, Lotta Haikkola?

”Tietoa siitä, miten eri kunnissa ja alueilla nuorten rikoksiin puututaan, on vähän. Kun nuori tekee rikoksen, niin mukana on poliisi ja sosiaalihuolto. Näiden tahojen yhteistyöstä ei ole ollut kattavaa tietoa.”

Tutkimuksessa on kansainvälisen kirjallisuuskatsauksen, kuntakartoituksen ja case-tutkimusten kautta kartoitettu eri puuttumismallien tehokkuutta ja vaikutuksia. Toimintamalleja on havainnoitu Oulussa, Helsingissä, Kotkassa ja Lahdessa.

Mitä nuorisorikollisuuden taustalla olevista syistä tiedetään?

”Rikosten taustatekijät ovat moninaisia, eikä yksittäistä selittävää syytä voi tunnistaa. Lieviä rikoksia, kuten näpistyksiä tehdään usein nuoruudessa. Vakavammissa rikoksissa taustalla on usein huono-osaisuutta ja ongelmia sosiaalisissa suhteissa. Myös kiusaamiskokemuksia esiintyy”, kertoo Haikkola.

Haikkolan mukaan kehitys on osin ristiriitaista, sillä nuorisorikollisuus vähenee, mutta toisaalta se myös kasaantuu entistä pienemmälle nuorisojoukolle. Vakavampi rikoksilla oireilu kasautuu nuorille, joilla on muitakin ongelmia esimerkiksi perheessä.

Kansanedustaja Veera Ruoho on työskennellyt pitkään poliisina ennen politiikkaan siirtymistään. Voisiko poliisien osaamista vahvistaa erityisryhmien, kuten nuorten kohtaamisessa?

”Poliisin henkilökohtaisilla kyvyillä kohdata ihmisiä ja asettua nuoren asemaan on merkitystä. Olen vakuuttunut, että osa poliiseista osaa hyvinkin kohdata nuoria ja ymmärtää. Mutta ilman muuta osaamista voi myös koulutuksella lisätä. Näen erittäin tärkeänä poliisin ja sosiaalitoimen yhteistyön ja tiedonvaihdon”, toteaa Ruoho.

”Tutkimuksemme mukaan osassa kuntia nuorten asiat on keskitetty tietyille tiimeille ja toisissa jutut annetaan poliiseille sattumanvaraisesti. Poliisille karttuu osaamista kohdata nuoria enemmän sellaisissa kunnissa, joissa nuorten asioilla on tietyt vastuuhenkilöt”, kertoo Haikkola.

Kansainvälisten esimerkkien valossa Suomessa korostuu yhtenäinen palvelujärjestelmä, jossa ei ole erillisiä ohjelmia esimerkiksi nuorisorikollisuuden torjumiseen, kuten angloamerikkalaisissa maissa.

”Vakavammassa rikollisuudessa ohjelmillekin voi olla paikkansa”, toteaa Haikkola.

Selvityksessä kävi ilmi, että Suomen kunnissa sosiaalipuolen ja poliisin palveluiden piirissä vallitsee eetos, jonka mukaan lievissä rikoksissa pyritään välttämään ylimitoitettua puuttumista.

”Aina ei kannatakaan tehdä isoa numeroa, vaan pyrkiä sovittelemalla pääsemään yli asiasta. Ylimitoitettu reagointi saattaa joissain tapauksissa jopa lisätä rikollisuutta. Sen sijaan vakavammin oireileville nuorille esimerkiksi terapeuttiset käytännöt ovat joissakin tarkastelemissamme maissa osoittautuneet rikoksista irtautumisessa toimivaksi keinoksi”, kuvaa Haikkola.

Nuorisorikollisuuden torjumisessa avainasemassa ovat tutkimuksen mukaan käytännön ehkäisevä työ ja tuki nuorten vapaa-ajalle. Tutkijat ehdottavatkin nuorisoasioiden keskittämistä kunnissa tietyille henkilöille, jolloin tietyt henkilöt voisivat tukea nuorta yli palvelusektori- ja ikärajojen. Viranhaltijoiden lisäksi tällaisessa tehtävässä voisi toimia myös vapaaehtoinen koulutettu henkilö.

”Tämä on olennainen tutkimustulos, sillä nuoren luottamuksen kannalta on tärkeää, ettei häntä pompotella ihmiseltä toiselle”, korostaa Veera Ruoho.

Hyvät päätökset perustuvat tutkittuun tietoon. Hyvä kysymys on podcast, joka tuo yhteen tiedon tuottajat ja hyödyntäjät, tutkijat ja päättäjät. Voit tilata ja kuunnella podcastia myös Spotifyssa ja iTunesissa, mistä se löytyy mm. hakusanoilla ”hyvä kysymys”. Twitteristä meidät löytää aihetunnisteella #tietokäyttöön.

Tervetuloa tilaamaan podcast, kuuntelemaan, kysymään ja keskustelemaan!