Hyppää sisältöön

Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta
Tutkimus: Turvallisuuspoliittiset kysymykset aiempaa tärkeämpiä EU:n kansalaisille

Government Communications Department
Julkaisuajankohta 11.12.2018 10.37 | Julkaistu suomeksi 11.12.2018 klo 10.58
Tiedote 591/2018

Turvallisuuspolitiikkaan liittyvät kysymykset ovat aiempaa tärkeämpiä EU:n kansalaisille toteaa tänään julkaistu Ulkopoliittisen instituutin tutkimus. Tiistaina 11. joulukuuta julkaistu raportti tutkii kansalaisten näkemyksiä EU:sta turvallisuusyhteisönä.

Tutkimuksen mukaan terrorismista ja muuttoliikkeestä on viime vuosina kehittynyt EU:n laajuisia huolia, joihin kansalaiset odottavat EU:lta vastauksia enenevässä määrin. EU voi vastata näihin haasteisiin turvallisuuspoliittisin keinoin vain osittain, mutta onnistuneeksi koettu politiikka kyseisillä alueilla voi lisätä EU:n oikeutusta ja kannatusta kansalaisten keskuudessa.

EU:n kansalaisten kannatus unionin yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa sekä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa kohtaan on vahvaa ja vakaata. Kansalaisten kokema yhteisöllisyys lisää EU:n mahdollisuuksia toimia turvallisuusyhteisönä ja sen varaan on mahdollista rakentaa muun muassa turvallisuuspoliittista solidaarisuutta.

Suomen tavoitteella edistää EU:n turvallisuus- ja puolustuspoliittista toimintaa on selvityksen valossa EU-kansalaisten tuki. Julkista- ja kansalaiskeskustelua turvallisuudesta ja EU:n turvallisuustoimijuudesta on kuitenkin syytä lisätä EU:n jäsenvaltioissa. Kansalaiskeskustelun edistäminen laaja-alaisesti EU:ssa turvallisuudesta sopisi hyvin yhdeksi Suomen EU-neuvoston puheenjohtajuuden prioriteetiksi.

Vaikka kansalaisten turvallisuuspoliittiset näkemykset ovat samankaltaistuneet, EU:n jäsenmaiden ja kansalaisten välillä vallitsee edelleen toisistaan poikkeavia näkemyksiä ja huolenaiheita. Muihin kysymyksiin ja huolenaiheisiin verrattuna turvallisuuspoliittiset aiheet ovat edelleenkin kansalaisten mielestä usein toissijaisia. Tutkimus peräänkuuluttaakin maltillista ja realistista lähestymistapaa EU:n turvallisuuspolitiikan kehittämiseen ja välttämään liian isojen odotusten luomista liittyen mahdollisten muutosten nopeuteen, laaja-alaisuuteen ja syvyyteen.  

Julkaisu on toteutettu osana valtioneuvoston vuoden 2018 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa (tietokayttoon.fi).

Raportti

Lisätietoja: tutkija Matti Pesu, p. 09 432773, etunimi.sukunimi(at)fiia.fi ja ohjelmajohtaja Juha Jokela, p. 09 4327730, etunimi.sukunimi(at)fiia.fi, Ulkopoliittinen instituutti