Skip to Content

Pääministeri Sipilä ja ulkoministeri Soini arktiseen NordArc2016 -seminaariin

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 29.8.2016 16.20
Tiedote 347/2016

Pääministeri Juha Sipilä ja ulkoministeri Timo Soini puhuvat arktisen ulottuvuuden tavoitteista maanantaina 5. syyskuuta yhteispohjoismaisessa NordArc2016 -seminaarissa (Arctic Expertise in Nordic Cooperation). Myös entinen pääministeri Paavo Lipponen esiintyy tilaisuudessa. Äänessä ovat myös muiden pohjoismaiden edustajat.

Valtioneuvoston kanslian järjestämään korkean tason kutsuvierastilaisuuteen osallistuu pohjoismaisia tutkijoita, poliittisia päättäjiä ja virkamiehiä. Tapahtuman keskeinen tarkoitus on syventää yhteistyötä arktisen alueen vaikuttajien ja toimijoiden kesken.

Suomi on arktinen maa ja tärkeä arktisen alueen toimija. Siksi pidämme arktisia kysymyksiä laaja-alaisesti esillä useissa kansainvälisissä yhteyksissä. Pohjoismaat ovat kuitenkin myös arktisissa asioissa meille aivan erityisen läheinen viiteryhmä. Siksi on hyvin arvokasta, että tiivistämme vuoropuhelua edelleen, toteaa pääministeri Juha Sipilä.  

Säätytalossa järjestettävässä seminaarissa puhetta johtaa valtiosihteeri Paula Lehtomäki.

Iltapäivän seminaaria voi seurata suorana lähetyksenä osoitteessa vn.fi/live ja Twitterissä tunnisteella #NordArc2016

Lisätietoja: erityisasiantuntija Nina Brander, p. 0295 160 347 sekä projektipäällikkö Sari Löytökorpi, p. 0295 160 187, valtioneuvoston kanslia