Skip to Content

Valtioneuvosto päätti teemat strategiselle tutkimukselle vuonna 2020

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 10.10.2019 14.20
Tiedote 517/2019

Valtioneuvosto päätti torstaina 10. lokakuuta yleisistunnossaan strategisen tutkimuksen teema-alueista ja painopisteestä vuodelle 2020. Päätetyt teema-alueet ovat ilmastonmuutos ja ihminen sekä tiedon lukutaito ja tietoon perustuva päätöksenteko. Lisäksi valtioneuvosto linjasi, että 2020 tulee molemmissa teemoissa yhteisenä painopisteenä huomioida yhteisöllisyys.

Valtioneuvosto on päättänyt strategisen tutkimuksen keskeisistä teema-alueista ja painopisteistä saatuaan strategisen tutkimuksen neuvoston aloitteen. Vuonna 2020 strategiseen tutkimukseen on valtuus myöntää yhteensä 55,6 miljoonaa euroa. Strategisen tutkimuksen neuvosto tiedottaa erikseen haun käynnistymisestä.

Strategisella tutkimuksella tarkoitetaan pitkäjänteistä, ongelmakeskeistä ja tieteellisesti korkeatasoista yhteiskuntapolitiikkaa ja yhteiskunnan toimintojen kehittämistä palvelevaa tutkimusta, jonka tarkoituksena on löytää ratkaisuja merkittäviin yhteiskunnan haasteisiin ja ongelmiin.

Strategisen tutkimuksen neuvosto päättää muun muassa ohjelmakokonaisuuksista, hakujen organisoinnista ja tutkimushankkeiden valinnasta sekä vastaa seurannasta ja vaikuttavuuden arvioinnista. Rahoitettavia hankkeita valittaessa käytetään arviointikriteereinä yhteiskunnallista merkittävyyttä, vaikuttavuutta ja tieteellistä laatua.

Lisätietoja: alivaltiosihteeri Timo Lankinen, p. 0295 160 300, valtioneuvoston kanslia ja pääministerin erityisavustaja Joonas Rahkola, p. 0295 16001