Skip to Content

Kansallisesti haitallisten vieraslajien levinneisyys, leviämisväylät, riskit ja hallintatoimenpiteet (FIN-HAVI)

Päättynyt

Toteuttajat

Luonnonvarakeskus (Luke), Suomen ympäristökeskus (SYKE)

Rahoitussumma

150 000 €

Hankkeen perustiedot

Kesto: 2/2019–6/2020

Vieraslajien leviämisen hallinta edellyttää kansallista ja kansainvälistä yhteistyötä. Vuoden 2015 alusta astui voimaan EU:n vieraslajiasetus, joka edellyttää jäsenvaltioilta toimenpiteitä haitallisten vieraslajien hävittämiseksi tai niiden leviämisen rajoittamiseksi. EU:ssa on laadittu luettelo EU:n kannalta haitallisista vieraslajeista, joihin toimenpiteet tulee kohdistaa. EU:n luettelon lisäksi kansallisesti on määritelty myös muita haitallisia vieraslajeja, joista voi aiheutua vahinkoa luonnon monimuotoisuudelle tai muuta vahinkoa luonnonvaraiselle eliöstölle tai vaaraa ihmisten terveydelle, turvallisuudelle tai taloudelle erityisesti Suomen oloissa. Samoja EU:n luettelon vieraslajeihin sovellettavia kieltoja sovelletaan meillä valtioneuvoston asetuksella määriteltyihin kansallisesti merkityksellisiin haitallisiin vieraslajeihin (Kansallinen vieraslajiluettelo).

Tässä hankkeessa laadittiin ehdotus vieraslajien hallintasuunnitelmaksi ja leviämisväyliä koskevaksi toimintasuunnitelmaksi vuonna 2019 voimaan tulleen kansallisen luettelon osalta kansallisen vieraslajilainsäädännön toimeenpanon tueksi. Hankkeessa tuotettu tieto muodostaa suunnitelmapohjan kansallisen vieraslajiluettelon mukaisten haitallisimpien vieraslajien hallintatoimille, joista maa- ja metsätalousministeriö tekee päätöksen.

Hankkeen tavoitteena oli selvittää vuonna 2019 valtioneuvoston asetuksella voimaan tulleen päivitetyn kansallisen vieraslajiluettelon lajien ja lajiryhmien:

  1. levinneisyys ja merkittävimmät esiintymät Suomessa; 
  2. leviämisväylät ja leviämisriski uusille alueille Suomessa sekä mahdolliset haittavaikutukset;
    sekä laatia
  3. ehdotus kustannustehokkaista hallintatoimenpiteistä ja niiden kohdistamisesta eri lajeihin ja alueille (priorisointi);
  4. ehdotus leviämisväyliä koskevaksi toimintasuunnitelmaksi sekä;
  5. ehdotus toimenpiteiden vastuutoimijoista ja aikataulusta.

Tutustu hankkeen loppuraporttiin ja tuloksista kertovaan tiedotteeseen (4.6.2020).

Ota yhteyttä:

erikoistutkija Erja Huusela-Veistola, Luke, p. 0295 326 148, etunimi.sukunimi(at)luke.fi

Kansallisesti haitallisten vieraslajien kustannustehokkain torjunta

Yhteyshenkilö ministeriössä