Skip to Content

Lainsäädännön jälkiarviointi ja sen merkitys: nykytilan analyysistä kehittämisehdotuksiin

Päättynyt

Toteuttajat

Frisky & Anjoy, Helsingin yliopisto: Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, Suomen ympäristökeskus

Rahoitussumma

309 901 €

Hankkeen perustiedot

Kesto: 1/2020–4/2021

Tällä hetkellä ei ole systemaattista tietoa siitä, missä laajuudessa ja millä tavoin vaikutuksia arvioidaan ministeriöissä jälkikäteen. Noin kolmanneksesta hallituksen esityksistä löytyy jonkinlainen maininta jälkiarvioinnista eli hallituksen esityksissä mainintoja on suhteellisen harvoin. Onkin luultavaa, että lainsäädännön jälkiarvioinnin toteuttamisessa on paljon vaihtelua. Ainakin joiltain osin ongelmana on myös toimintapolitiikoiden seurannan kannalta keskeisten mittarien, indikaattorien ja tutkimusten puute. Järjestelmän kehittäminen edellyttää perustietoa, miten jälkiarviointi toimii tällä hetkellä valtioneuvoston ministeriöissä.

Hankkeen tavoitteena oli saada perustietoa jälkiarvioinnin ohjeistuksesta ja valintakriteereistä, tilaajaosaamisesta, laajuudesta ja arviointien määrästä, kohdistumisesta erityyppisiin lakihankkeisiin, aikajänteestä, organisoinnista ja toteuttamistavoista (virkamiestyö, konsulttiselvitykset, tutkimukset, jne.), käytetyistä arviointimenetelmistä sekä laatukontrollista. Lisäksi selvitettiin, mikä merkitys jälkiarvioinnilla on lainvalmistelu- ja päätöksentekoprosessissa samoin kuin mahdolliset syyt jälkiarvioiden puutteisiin. 

Hankkeen julkaisut:

Ota yhteyttä:

Toimitusjohtaja Petri Uusikylä, Frisky & Anjoy, p. 040 577 7516, petri.uusikylä(at)frisky.fi

Lainsäädännön jälkiarvioinnin nykytila ja merkitys

Yhteyshenkilö ministeriössä