Skip to Content

Päästövähennystoimien kustannustehokkuuden arviointi

Päättynyt

Toteuttajat

Pöyry Management Consulting Oy, Biocode Oy, Clonet Oy

Rahoitussumma

199 796 €

Hankkeen perustiedot

Kesto: 2/2019–11/2019

Keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelman (Kaisu) toimeenpano on alkanut vuonna 2018. Suunnitelmassa on tunnistettu merkittävä määrä kasvihuonekaasupäästöjen vähennyskohteita taakanjakosektorilla ja linjattu toimia vuodelle 2030 asetettujen päästövähennystavoitteiden saavuttamiseksi. Sekä nykyisten että suunniteltujen toimenpiteiden kustannustehokkuutta koskeva tietopohja on kuitenkin osittain puutteellinen ja arvioihin päästövähennystoimien kustannustehokkuudesta liittyy epävarmuutta. Aiheesta on tehty aikaisempaa tutkimusta ja karkeita arvioita toimenpiteiden kustannuksista on esitetty joidenkin sektoreiden ja päästövähennystoimien osalta.

Eri päästövähennystoimien kustannustehokkuuden arviointi on tärkeää, jotta ilmastonmuutoksen torjunnan edellyttämät päästövähennykset voidaan toteuttaa kustannustehokkaasti, ja toimenpiteissä keskitytään niihin toimenpiteisiin, joilla saavutetaan suurin vaikutus edullisimmin.

Tämän työn tarkoituksen oli tukea keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelman toimeenpanoa sekä antaa päättäjille (ministeriöt, kuntapäättäjät) ja toiminnan harjoittajille työkaluja arvioida kustannustehokkaita päästövähennystoimia ja keskittyä toimenpiteisiin, jotka ovat helpoiten toteutettavissa. Analyysi tuotti tietoa hyvistä käytännöistä Suomesta ja ulkomailta. Lisäksi työ palvelee kustannustehokkuusarvioinnin kehittäjiä, sillä epävarmuustekijöitä ja arviointimenetelmiä arvioidaan työssä laaja-alaisesti ja systemaattisesti. 

Tutustu hankkeen loppuraporttiin, Policy Brief-artikkeliin sekä tuloksista kertovaan tiedotteeseen (28.11.2019).

Ota yhteyttä:

Jenni Patronen, Pöyry Management Consulting Oy, p. 010 332 4330, etunimi.sukunimi(at)poyry.com

Päästövähennystoimien kustannustehokkuuden arviointi

Yhteyshenkilö ministeriössä