Skip to Content

Perheenyhdistämisen edellytykset: Taloudelliset ja yhteiskunnalliset vaikutukset Suomessa ja Euroopassa

Päättynyt

Toteuttajat

Oxford Research Oy

Rahoitussumma

150 000 €

Hankkeen perustiedot

Kesto: 6/2016–12/2016

Vuonna 2015 koko Euroopasta ja myös Suomesta haki turvapaikkaa poikkeuksellisen suuri joukko ihmisiä. Tilanteen hallitsemiseksi eri maat tarkistavat lainsäädäntöään varmistaakseen, ettei maahanmuuttoon liittyvä lainsäädäntö luo vetotekijöitä. Myös Suomen tulee tarkastella perheenyhdistämisen kriteerejä. Hallitus on joulukuussa 2015 päättänyt, että kriteerejä tarkennetaan niin, että perheenyhdistämisen kriteerejä tiukennetaan EU:n direktiivin nojalla täysimääräisesti. Suomi on pannut direktiivin 2003/86/EY täytäntöön vuonna 2006, mutta ei tuolloin ole ottanut käyttöön direktiivin lisäedellytyksiä. Tässä hankkeessa selvitettiin muiden direktiivissä mainittujen perheenyhdistämisen valinnaisten lisäedellytysten käytettävyyttä perheenjäsenten oleskelulupahakemusten hyväksymisen kriteereinä. 

Hankkeessa tarkasteltiin perheenyhdistämiskriteereiden tiukentamista erityisesti kansainvälistä suojelua saavien henkilöiden perheenjäsenten osalta. Kysymys on siitä, saavutetaanko lisäedellytysten käyttöönotolla toivottuja tavoitteita ja olisiko lisäedellytysten käyttöönotolla haittavaikutuksia. Tarkastelun painopiste oli perheenyhdistämisen edellytysten tiukentamisen taloudellisilla, hallinnollisilla ja yhteiskunnallisilla vaikutuksilla sekä yksilöiden tasolla muun muassa kototutumiseen liittyen. Lisäksi selvitettiin toimeentuloedellytyksen käyttöönoton vaikutuksia Suomen ja Pohjoismaiden kansalaisten perheenjäsenten oleskeluluvan edellytyksenä.

Tutustu hankkeen loppuraporttiin.

Selvitys sisältää visuaalisen työkalun, jonka avulla voi arvioida eri maahanmuuttajaryhmien mahdollisuuksia toimeentuloedellytyksen täyttämiseen. Työkalu on käytettävissä osoitteessa lucify.com/reunification.

Ota yhteyttä:

toimitusjohtaja Arttu Vainio, Oxford Research Oy, p. 040 734 2555, arttu.vainio(at)oxfordresearch.fi 

Perheenyhdistämisen edellytysten tiukentaminen Muut tietotarpeet

Yhteyshenkilö ministeriössä