Skip to Content

Selvitys julkisen oikeusavun tulorajojen vaikutuksista

Päättynyt

Toteuttajat

Itä-Suomen yliopisto

Rahoitussumma

150 000 €

Hankkeen perustiedot

Kesto: 6/2020–10/2021

Oikeudellisen sääntelyn moninaisuus ja lukuisuus on johtanut siihen, että oikeusjärjestyksen yksityiskohtia tuntemattoman voi olla yksittäisessä asiassa vaikea päästä aineellisen lainsäädännön hänelle takaamiin oikeuksiin ilman oikeudellista apua. Oikeus pätevään oikeusapuun nähdään nykyaikaisessa oikeusajattelussa yhtenä keskeisenä oikeuksien ja lainkäytön tosiasiallisen saavutettavuuden sekä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeena.

Oikeusavussa on siten kysymys prosessuaalisesta perusoikeudesta, jolla tulisi turvata kansalaisille tosiasiallinen ja yhdenvertainen mahdollisuus päästä oikeuksiinsa. Oikeusavun tulorajojen mataluus on johtanut siihen, että oikeusapua voivat käytännössä saada vain vähävaraisimmat kotitaloudet. Suurituloisimmat kykenevät kantamaan itse riskin oikeudenkäyntikuluistaan, mutta niin sanottujen keskituloisten osalta oikeudenkäyntikulujen korkea kuluriski on omiaan vaikuttamaan siihen, että he eivät välttämättä uskalla viedä asiaansa tuomioistuimen käsiteltäväksi, ellei heillä ole oikeudenkäyntikuluja korvaavaa oikeusturvavakuutusta. Tästä syystä Sanna Marinin hallitusohjelmassa asetettiin tehtäväksi selvittää oikeusavun tulorajojen nostamista, keskituloisten oikeusapua ja oikeusturvavakuutuksen sääntelyä. 

Hankkeen tavoitteena oli arvioida väestötasoisten tietojen avulla sitä, miten erilaiset muutokset oikeusavun saamisen taloudellisiin edellytyksiin vaikuttaisivat oikeusavun piirissä olevien määrään. Lisäksi tutkimuksessa arvioitiin, minkälaisia muutoksia julkisen oikeusavun saamiseen tulisi tehdä ja onko nykyisiä tulorajoja tarvetta nostaa, jotta nykyistä useampi voisi saada julkista oikeusapua sekä miten erilaiset taloudelliset mallit vaikuttaisivat valtion talouteen. 

Tutustu hankkeen loppuraporttiin: Selvitys julkisen oikeusavun tulorajojen vaikutuksista ja tiedotteeseen: Oikeusavun tulorajoissa muutostarpeita (29.10.2021).

Ota yhteyttä:

yliopistonlehtori Tarja Koskela, Itä-Suomen yliopisto, p. 050 336 9236, tarja.s.koskela(at)uef.fi

Julkisen oikeusavun tulorajat

Yhteyshenkilö ministeriössä