Skip to Content

Suomalaisen sovittelun tila ja mahdollisuudet (SUSTIMA)

Päättynyt

Toteuttajat

Itä-Suomen yliopisto

Rahoitussumma

199 964 €

Hankkeen perustiedot

Kesto: 4/2020–3/2022

Suomalainen sovittelun ja vaihtoehtoisen riidanratkaisun kenttä on kehittynyt voimakkaasti 2000-luvulla. Suomessa toimii satoja sovittelun ammattilaista ja tuhansia vapaaehtoissovittelijoita. Sovittelutoiminnan kasvu on merkinnyt myös kentän erikoistumista ja fragmentoitumista: Kehitys sovittelun eri osa-alueilla on edennyt erilaisia polkuja, jotka ovat kiinnittyneet erilaisiin sovittelun traditioihin ja organisaatioihin. Sovittelun kentällä onkin tunnistettu tarve sovittelualan yhteiseen ja järjestelmällisempään kehittämiseen.

Tässä tilanteessa tiedon tarve liittyi sovittelun osa-alueiden ja niiden käytäntöjen ohella laajemmin sovittelukentän rakenteisiin ja niiden kehittämiseen: kentän järjestäytymiseen, resurssointiin, koulutukseen, lainsäädännölliseen pohjaan ja eettisiin normeihin. Tämä kehitystyö tarvitsee tuekseen kokonaisvaltaista katsausta suomalaisen sovittelun ja vaihtoehtoisen riidanratkaisun toimintaan.

Hankkeen päätavoitteena oli kartoittaa suomalaisen sovittelukentän sekä vaihtoehtoisen konfliktinratkaisumuotojen tilaa ja tulevaisuuden mahdollisuuksia Suomessa. Tavoite jakautui kolmeen osaan:

  1. sovittelukentän nykytilan kartoitus ja
  2. kehittämistarpeiden ja -mahdollisuuksien tunnistaminen; sekä
  3. kehittämisehdotusten kokoaminen.

Kehittämistarpeiden ja -mahdollisuuksien osalta tavoitteena oli kasvavan sovittelun kentän haasteiden ja ongelmien tunnistaminen, mutta myös sovittelun uusien mahdollisuuksien tunnistaminen. Hankkeen tulosten synteesin pohjalta tavoitteena oli tuottaa kehittämisehdotuksia sovittelun ja vaihtoehtoisen riidanratkaisun vahvistamiseksi.

Tuotetun tiedon hyödyntäminen

Tuotettua tietoa on hyödynnetty ja tullaan hyödyntämään sovittelutoiminnan kehittämisessä Suomessa. Pääministeri Marinin hallitusohjemassa olevia sovittelun edistämistä edellyttävien kirjauksien toteuttamiseksi on perustettu työryhmä (VN/2924/2020). SUSTIMA-hankeen tulokset ja suositukset tulevat olemaan keskeinen aineisto työryhmän työskentelyssä. SUSTIMA-hankkeen tuloksia tullaan täydentämään kahdella loppuvuonna 2022 valmistuvalla tutkimuksella: "Sovittelu lähisuhdeväkivaltatapauksissa - osapuolten kokemukset prosessista ja sen vaikutuksista" sekä "Digitalisaation tuomat mahdollisuudet sovittelumenetelmien kehittämisessä ja konfliktien ratkaisemisessa".

Hankkeen julkaisut:

Ota yhteyttä:

professori Lasse Peltonen, p. 050 466 7204, etunimi.sukunimi(at)uef.fi

Sovittelun ja muiden konfliktinratkaisukeinojen käytön vahvistaminen

Yhteyshenkilö ministeriössä