Hyppää sisältöön

Hyvät päätökset perustuvat tutkittuun tietoon

Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta tuottaa tietoa päätöksenteon, tiedolla johtamisen ja toiminnan tueksi

Ajankohtaista

Sivut, joissa tagi korkeakoulut .
  • 3.11.2023|9:16

    Tutkimus: Keskustelu englannin asemasta Suomessa tarvitsee uutta suuntaa

    Tuore Itä-Suomen yliopiston koordinoima tutkimus tarkasteli englannin asemaa julkishallinnossa, elinkeinoelämässä sekä korkeakoulutuksessa. Tutkimustulosten mukaan tällä hetkellä merkkejä kansalliskieltemme, suomen ja ruotsin, marginalisoitumisesta on hyvin vähän. Julkisessa keskustelussa korostuu englannin kielen uhka kotimaisille kielille, mutta tutkimus ei tue tätä arjen havaintoa.

  • 27.9.2022|12:14

    Arviointi: Strateginen tutkimus vastaa pääosin sille asetettuihin tavoitteisiin

    Strategisen tutkimuksen rahoitusmuoto on tarjonnut monipuoliset mahdollisuudet yhteiskuntapolitiikkaa ja yhteiskunnan toimintojen kehittämistä sekä suuria haasteita koskevan tutkimuksen organisoimiselle. Näin todetaan 27. syyskuuta julkaistussa arvioinnissa, jossa selvitettiin ovatko strategiselle tutkimukselle asetetut tavoitteet toteutuneet. Arviointi keskittyi vuosien 2014–2020 välisen ajanjakson tarkasteluun.

Blogi: Tieto käyttöön!

Sivut, joissa tagi korkeakoulut .

Tutustu myös

Sivut, joissa tagi korkeakoulut .

Tieto käyttöön X-palvelussa