Hyppää sisältöön

Hyvät päätökset perustuvat tutkittuun tietoon

Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta tuottaa tietoa päätöksenteon, tiedolla johtamisen ja toiminnan tueksi

Ajankohtaista

  • 18.8.2022|10:44

    Kokonaisvaltainen lähestymistapa avain onnistuneeseen julkisten hankintojen riskienhallintaan

    Kestävien ja innovatiivisten hankintojen riskien hallinnassa on kyse uusien ratkaisujen avulla saavutettavien hyötyjen ja korkeamman riskin välisen tasapainon hallinnasta. Tuoreen Policy Brief -katsauksen mukaan hankintoja tekevien käytettävissä on laaja kirjo keinoja, joilla riskejä voidaan hallita. Tutkijat esittävät toimenpiteitä osaamisen kehittämiseen, innovatiivisten hankintojen rahoituksen tukimuotoihin sekä markkinoiden ja ekosysteemien kehitystä edistäviin toimiin.

  • 22.6.2022|13:46

    Hyötyvätkö yritykset Team Finlandista?

    Kesäkuun alussa julkaistun Team Finland -arvioinnin mukaan vienninedistämispalveluista ovat hyötyneet erityisesti pk- ja midcap-yritykset lyhyellä aikavälilllä. Näiden kokoluokkien yritykset ovat saaneet vientinsä vetämään muita yrityksiä nopeammin. Arvioinnin mukaan vienninedistämispalveluilla ei ole kuitenkaan ollut liikevaihdon, arvonlisän ja tuottavuuden osalta tilastollisesti merkittäviä vaikutuksia. Miksi näin on? Kysymyksiin studiossa vastaa konsulttiyritys 4Frontin toimitusjohtaja Vesa Salminen. Toimittajana Ville Perttula.

  • 22.6.2022|12:30

    COVID-19-tutkimuskatsaus 5/2022 julkaistu

    ​​Valtioneuvoston kanslian tuottama COVID-19-tutkimuskatsaus koostaa koronakriisiin liittyviä uusimpia tutkimustuloksia maailmalta ja Suomesta tiiviisti ja informatiivisesti valmistelijoiden ja päätöksentekijöiden käyttöön. Tutkimuskatsaus tarkastelee uusinta koronakriisin liittyvää tutkimusta yhdellätoista osa-alueella. Katsaus 5/2022 päättää vuonna 2020 alkaneen tutkimuskatsausten sarjan.

Blogi: Tieto käyttöön!

  • Alue- ja yhdyskuntarakenteen jatkuva seuranta ja ennakointi auttavat varautumaan tulevaisuuteen

    Kati-Jasmin Kosonen Mikko Airikkala
    | 19.8.2022 | 9.39

    Kestävyystavoitteet, luonnon monimuotoisuuden turvaaminen, rakennettujen alueiden kasvu ja taantuminen ja muut aikamme ilmiöt lisäävät alue- ja yhdyskuntarakenteen kehittämisen kompleksisuutta sekä osallisten ja huomioitavien asioiden määrää. Päätösten pitkän aikavälin vaikutusten ja polkuriippuvuuksien ymmärtämiseksi tarvitaan järjestelmällistä tulevaisuustyötä ja yhteistyötä toimijoiden välillä.

  • Sääntelyn innovaatiomyönteisyydestä on tullut tärkeä kansainvälinen kilpailukykytekijä

    Kirsti Vilén
    | 15.8.2022 | 9.44

    Nopea teknologiakehitys sekä digitalisaation, datan ja tekoälyn hyödyntämisen mahdollisuudet muuttavat maailmaamme ennennäkemättömällä tavalla. Murrokset haastavat yrityksiä uudistumaan ja samalla ne luovat valtavasti mahdollisuuksia innovoida sekä kehittää uusia ratkaisuja kuluttajien tarpeisiin ja maailmaa vaivaaviin viheliäisiin ongelmiin.

  • Mahtuuko mielenterveys mukaan vaikutusten ennakkoarviointiin?

    Tapani Kauppinen
    | 9.8.2022 | 8.59

    Parhaimmillaan päätöksiä valmisteltaessa vertaillaan eri päätösvaihtoehtoja ja punnitaan eri ratkaisujen paremmuutta. Jatkossa on hyvä arvioida myös päätöksen vaikutukset eri ihmisryhmien mielenterveyteen, mielen hyvinvointiin tai mielenterveyden ongelmiin. Tämä vaatii mielenterveysvaikutusten arvioinnilta helppoutta ja matalaa käyttöönottokynnystä.

Tutustu myös

Selvitys- ja tutkimussuunnitelma

Selvitys- ja tutkimussuunnitelma

Valtioneuvoston päätöksentekoa tukevan selvitys- ja tutkimussuunnitelman tavoitteena on varmistaa vahva ja horisontaalinen tietopohja yhteiskunnallisen päätöksenteon tueksi.

Selvitys- ja tutkimussuunnitelma

Uutiskirje

Uutiskirje

Uutiskirjeen tilaamalla pysyt ajan tasalla selvitys- ja tutkimustoiminnan tuoreimmista kuulumisista. Lähetä yhteystietosi – saat ajankohtaiset uutisemme sähköpostiisi.

Tilaa uutiskirje

Tieto käyttöön -viestintäopas

Tieto käyttöön -viestintäopas

Tieto on arvokkainta jaettuna. Käytännönläheisestä oppaasta saat vinkkejä tutkijoiden, virkakunnan ja päättäjien väliseen viestintään.

Viestintäopas

Tieto käyttöön Twitterissä