Haku

Hakusi sanalla 'valtiot' tuotti 686 tulosta
Fess-haku
  1. 15.10.2024 | 15. lokakuuta julkaistun tutkimuksen mukaan oleskelulupien toimeentuloedellytyksissä suurin kehittämistarve koskee perheenyhdistämisen edellytyksenä olevaa toimeentuloedellytystä. Työperäisissä oleskeluluvissa tulorajoihin perustuvan toimeentuloedellytyksen ehdotetaan säilyvän pääsääntönä, mutta sitä voisi joustavoittaa erittäin osaavan työvoiman kohdalla. Myös tarkastelun kohteena olleet toimeentuloedellytyksen tulorajojen lievennykset lisäävät maahanmuuton määrää ja muuttavat sen rakennetta.
    https://tietokayttoon.fi/-/194055633/tutkimus-tarkasteli-perhesiteen-perusteella-myonnettavien-oleskelulupien-toimeentuloedellytyksen-kehityskohteita
  2. 31.1.2024 | Juuri valmistunut työllisyyden kuntakokeilujen arviointi nostaa esiin koulutuksen ja tiedonjakamisen merkitystä, kun työvoimapalvelut siirtyvät kuntien vastuulle vuonna 2025. Arvioinnista selviää, että palvelujen siirtäminen valtiolta kunnille ei lisännyt työllistymistä seuranta-aikana, ja muutokset työllistymistä tukevien palveluiden tarjonnassa jäivät vähäisiksi.
    https://tietokayttoon.fi/-/10616/arviointitutkimus-koulutus-ja-tietotarve-korostuu-kunnissa-ennen-tyollisyysalueiden-aloitusta-2025
  3. 23.3.2026 | POLICY BRIEF 2026:2 Näkökulmia ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin ja poliittisen päätöksenteon tueksi. julkaisun si- sällöstä vastaavat tiedon tuottajat, eikä tekstisisältö välttämättä edusta valtioneuvoston näkemystä. Koronapandemian h...
    https://tietokayttoon.fi/documents/113169639/113170760/2-2026-Koronapandemian+hallinta+Suomessa_opit_haasteet+ja+kehitt%C3%A4miskohteet.pdf/cabc91ec-b53c-ebe4-4038-49b8b9eef40c?version=1.0&t=1774254676645
  4. 24.9.2024 | Uusi pandemia voi olla kulman takana – oletko valmis, Suomi?
    https://tietokayttoon.fi/-/uusi-pandemia-voi-olla-kulman-takana-oletko-valmis-suomi-
  5. 3.12.2024 | POLICY BRIEF 2024:26 Näkökulmia ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin ja poliittisen päätöksenteon tueksi. Tämä julkaisu on toteutettu osana valtioneuvoston vuoden 2023 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa. Julkaisun sisäl- löstä...
    https://tietokayttoon.fi/documents/113169639/113170760/26-2024-Yleisen+edunvalvonnan+palvelukokemus+syntyy+yhteisty%C3%B6st%C3%A4.pdf/8092f3a1-d874-39cc-f8be-21b087650438?version=1.0&t=1733207659161
  6. 14.10.2024 | Venäjän laaja-alainen vaikuttaminen Suomeen 2000-luvulla Käytettävissä olevan määrärahan yläraja: 320 000 € Aikajänne: 1/2025–12/2025 Tietotarpeen tausta ja tarvekuvaus perusteluineen: Hanke liittyy hallitusohjelmakirjaukseen, jonka mukaan hallitu...
    https://tietokayttoon.fi/documents/113169639/223990442/Tietotarvekuvaus_Ven%C3%A4j%C3%A4n_laaja-alainen_vaikuttaminen.pdf/07501ccc-49ed-a0a9-0b74-6d61cec3f669?t=1728905866684
  7. 24.6.2024 | POLICY BRIEF 2024:16 Näkökulmia ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin ja poliittisen päätöksenteon tueksi. Tämä julkaisu on toteutettu osana valtioneuvoston vuoden 2023 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa. Julkaisun sisäl- löstä...
    https://tietokayttoon.fi/documents/113169639/113170760/16-2024-Suomi+geotalouden+ja+teollisuuspolitiikan+py%C3%B6rteiss%C3%A4.pdf/6644fb7b-1c2d-cda4-88ff-e98add172109?version=1.0&t=1719220992843
  8. 9.1.2026 | POLICY BRIEF 2026:1 Näkökulmia ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin ja poliittisen päätöksenteon tueksi. Julkaisun si- sällöstä vastaavat tiedon tuottajat, eikä tekstisisältö välttämättä edusta valtioneuvoston näkemystä. Epävarmuuden kest...
    https://tietokayttoon.fi/documents/113169639/113170760/1-2026-Epa%CC%88varmuuden+kesta%CC%88va%CC%88a%CC%88n+pa%CC%88a%CC%88t%C3%B6ksentekoon+pandemian+opein.pdf/97d16a16-3bff-d6dd-95cc-26af311b619f?version=1.0&t=1767954971477
  9. 20.3.2025 | 1 (3) Päätösehdotus 13.3.2025 VN/6958/2025 VN/6958/2025-VNK-3 VALTIONEUVOSTON KANSLIA PL 23, 00023 Valtioneuvosto vnk.fi p. 0295 16001 STATSRÅDETS KANSLI PB 23, 00023 Statsrådet vnk.fi\sv Tfn 0295 16001 Valtioneuvoston päätös vuoden 2025 tutkimuss...
    https://tietokayttoon.fi/documents/113169639/235377331/Vuoden%202025%20tutkimussuunnitelma.pdf/f8355c6f-b1d1-2075-8601-2c37118f3965?version=1.1&t=1742477425591&download=true
  10. 23.9.2024 | POLICY BRIEF 2024:20 Näkökulmia ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin ja poliittisen päätöksenteon tueksi. Tämä julkaisu on toteutettu osana valtioneuvoston vuoden 2023 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa. Julkaisun sisäl- löstä...
    https://tietokayttoon.fi/documents/113169639/113170760/20-2024-Kohti+selke%C3%A4mpi%C3%A4+ja+vaikuttavampia+vapaaehtoisia+hiilimarkkinoita.pdf/d0fd548c-080e-6d3e-787c-59b584c53a80?version=1.0&t=1727070117205
  11. 3.5.2024 | Teknologiset läpimurrot sekä niistä nousevat innovaatiot ovat kriittisessä asemassa aikamme yhteiskunnallisiin haasteisiin vastaamisessa. Toukokuun 3. päivänä julkaistun selvityksen mukaan tutkimus- ja innovaatiopolitiikalla voidaan tavoitteellisesti määrittää yhteistä suuntaa strategisten tavoitteiden saavuttamiseksi, tukea teknologioiden avointa, monimuotoista ja vastuullista kehitystä sekä niiden hyödyntämistä käytännön ratkaisuissa.
    https://tietokayttoon.fi/-/194055633/selvitys-vaikuttavassa-tutkimus-ja-innovaatiopolitiikassa-korostuvat-strategiset-valinnat-monimuotoinen-teknologiakehitys-seka-pitkajanteinen-yhteistyo
  12. 10.5.2024 | Suomessa on jo pidemmän aikaa pyritty lisäämään lasten, nuorten ja perheiden saamaa varhaista matalan kynnyksen tukea. Silti sekä asiakkaiden että sosiaalihuollon ja muiden ammattilaisten näkökulmasta tässä ei ole vielä onnistuttu riittävän hyvin. Näin todetaan 10. toukokuuta julkaisussa tutkimuksessa, jossa selvitettiin lasten ja perheiden sosiaalipalveluiden varhaisen tuen tilannekuvaa ja kehittämistarpeita.
    https://tietokayttoon.fi/-/194055633/tutkimus-suomessa-tarvitaan-parempaa-varhaista-tukea-lapsiperheille
  13. 5.3.2025 | VALTIONEUVOSTON KANSLIA PL 23, 00023 Valtioneuvosto vnk.fi p. 0295 16001 STATSRÅDETS KANSLI PB 23, 00023 Statsrådet vnk.fi\sv Tfn 0295 16001 Valtioneuvoston tutkimustoiminnan yleiset ehdot I. Yleistä ..................................................
    https://tietokayttoon.fi/documents/113169639/235377331/VN%20Tutkiva%20-toiminnan%20yleiset%20ehdot%202025.pdf/bdf4af33-34a9-b4bf-1ec0-78b20e99a62e/VN%20Tutkiva%20-toiminnan%20yleiset%20ehdot%202025.pdf?t=1741182815816
  14. 23.2.2023 | Hyvinvointialueiden ja kuntien välinen suhde, johtaminen ja ohjaus (HALKO) Päättynyt Toteuttajat Tampereen yliopisto Rahoitussumma 300 000 € Hankkeen perustiedot Kesto: 3/2023–9/2025 1. tammikuuta 2023 perustettiin hyvinvointialueet, joille siirre...
    https://tietokayttoon.fi/-/hyvinvointialueiden-ja-kuntien-valinen-suhde-johtaminen-ja-ohjaus-halko-
  15. 21.3.2025 | VALTIONEUVOSTON KANSLIA PL 23, 00023 Valtioneuvosto vnk.fi p. 0295 16001 STATSRÅDETS KANSLI PB 23, 00023 Statsrådet vnk.fi\sv Tfn 0295 16001 Tietotarvekuvaukset Valtioneuvoston kanslia on pyytänyt ministeriöitä tietotarve-esitykset vuosittain laad...
    https://tietokayttoon.fi/documents/113169639/235377331/Vuoden%202025%20tutkimussuunnitelman%20tietotarvekuvaukset-.pdf/d512804d-8c6d-694a-deaa-9d8b3ddec2d1?version=1.0&t=1742542395544&download=true
  16. 5.3.2025 | VALTIONEUVOSTON KANSLIA PL 23, 00023 Valtioneuvosto vnk.fi p. 0295 16001 STATSRÅDETS KANSLI PB 23, 00023 Statsrådet vnk.fi\sv Tfn 0295 16001 Valtioneuvoston tutkimustoiminnan yleiset ehdot I. Yleistä ..................................................
    https://tietokayttoon.fi/documents/113169639/235377331/VN%20Tutkiva%20-toiminnan%20yleiset%20ehdot%202025.pdf/bdf4af33-34a9-b4bf-1ec0-78b20e99a62e?t=1741182815816
  17. 30.9.2025 | POLICY BRIEF 2025:7 Näkökulmia ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin ja poliittisen päätöksenteon tueksi. Tämä julkaisu on toteutettu osana valtioneuvoston vuoden 2023 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa. Julkaisun sisäl- löstä ...
    https://tietokayttoon.fi/documents/113169639/113170760/7-2025-N%C3%A4k%C3%B6kulmia+aluevaltuutetuille+hyvinvointialueiden+ja+kuntien+yhteisty%C3%B6h%C3%B6n.pdf/1947786b-5ae6-e136-a80e-30f340ff050c?version=1.0&t=1759214809934
  18. 8.5.2023 | Suomea johtaa kohta uusi hallitus, jonka on kyettävä löytämään ratkaisuja aikamme suurimpiin haasteisiin kuten ilmastonmuutokseen, energiavarmuuden vahvistamiseen ja teknologisiin murroksiin. Valtioneuvostolle laaditussa selvityksessä on hahmotettu toimintamalli suuntaavan missiovetoisen tutkimus- ja innovaatiopolitiikan toteuttamiseksi. Se tarjoaa valtiolle työkalun strategisten tavoitteiden toimeenpanemise...
    https://tietokayttoon.fi/-/10616/tuore-selvitys-tarjoaa-valtioneuvostolle-mallin-yhteiskunnallisten-tavoitteiden-saavuttamiseen-missiovetoisesti
  19. 14.3.2025 | VALTIONEUVOSTON KANSLIA PL 23, 00023 Valtioneuvosto vnk.fi p. 0295 16001 STATSRÅDETS KANSLI PB 23, 00023 Statsrådet vnk.fi\sv Tfn 0295 16001 Tietotarvekuvaukset 1. Taloudellinen kestävyys ..............................................................
    https://tietokayttoon.fi/documents/113169639/235377331/Vuoden%202025%20tutkimussuunnitelman%20tietotarvekuvaukset.pdf/98cfb809-6d70-ffb5-2b50-0f819a676d21?t=1741960797277
  20. 25.9.2025 | VALTIONEUVOSTON KANSLIA PL 23, 00023 Valtioneuvosto vnk.fi p. 0295 16001 STATSRÅDETS KANSLI PB 23, 00023 Statsrådet vnk.fi\sv Tfn 0295 16001 Tietotarvekuvaukset 1. Taloudellinen kestävyys ..............................................................
    https://tietokayttoon.fi/documents/113169639/247492634/Tietotarvekuvaukset.pdf/ffd6bd83-8de2-aca7-4ed4-a513ee489a4b?t=1758793088387
  21. 17.4.2026 | Policy Brief 2026:3 Näkökulmia ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin ja poliittisen päätöksenteon tueksi. Tämä julkaisu on toteutettu osana valtioneuvoston vuoden 2025 tutkimussuunnitelman toimeenpanoa (tietokayttoon.fi). Julkaisun sisällö...
    https://tietokayttoon.fi/documents/113169639/113170760/3-2026-Hankkeista+ja+kokeiluista+kohti+rakenteita.pdf/d5ee478c-2bd7-44f8-3da2-876c230ddfc6?version=1.0&t=1776422746211
  22. 16.6.2022 | ECONCHANGE Päättynyt Toteuttajat Demos Helsinki, OECD, BIOS-tutkimusyksikkö Rahoitussumma 200 000 € Hankkeen perustiedot Kesto: 6/2022–4/2023 Talousjärjestelmiin ympäri maailmaa kohdistuu paljon paineita eri syistä. Viimeaikaisista kehityksistä gl...
    https://tietokayttoon.fi/-/econchange
  23. 3.5.2024 | POLICY BRIEF 2024:9 Näkökulmia ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin ja poliittisen päätöksenteon tueksi. Tämä julkaisu on toteutettu osana valtioneuvoston vuoden 2023 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa. Julkaisun sisällöstä va...
    https://tietokayttoon.fi/documents/113169639/113170760/9-2024-Teknologianeutraliteetista+monimuotoiseen+ja+vaikuttavaan+teknologiakehitykseen.pdf/9bfc7885-fbfb-d675-64f8-752d69b6d3ac?version=1.0&t=1714715024842
  24. 26.4.2023 | POLICY BRIEF 2023:16 Näkökulmia ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin ja poliittisen päätöksenteon tueksi. Tämä julkaisu on toteutettu osana valtioneuvoston vuoden 2022 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa. Julkaisun sisäl- löstä...
    https://tietokayttoon.fi/documents/113169639/113170760/16-2023-Globaalit+muutospaineet+haastavat+Suomen+talouspolitiikan+l%C3%A4ht%C3%B6kohtia.pdf/2c2f6ad4-c19f-dec1-0436-ac910dd743c9?version=1.0&t=1682487549658
  25. 3.4.2023 | Kuntakokeilut kokevat olevansa kehittämistyössä oikealla tiellä, vaikka merkittäviä vaikutuksia ei kuntatason tilastojen perusteella vielä ole nähtävissä. Alkava kaksivuotiskausi ratkaisee missä määrin palvelun uudistaminen on onnistunut ja kokeilujen ideoita ja toimintatapoja saadaan sovitettua uuteen työvoimapalvelujen ekosysteemiin, todetaan Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) johtaman tutkijakonsortion väliraportissa.
    https://tietokayttoon.fi/-/10616/arviointitutkimus-tyollisyyden-kuntakokeilut-tilastojen-ja-kokeilun-toteuttajien-nakokulmasta
  26. 12.4.2022 | Covid-19 -pandemia on haastanut julkisen johtamisen ja hallinnon toimintatapoja monin tavoin. Pitkittynyt koronakriisi on koetellut lainsäädännön toimivuutta, hallinnon sisäistä ja sektorirajat ylittävää yhteistyötä ja vuorovaikutusta, johtamisjärjestelmän toimivaltasuhteita, sen rakennetta ja toimivuutta sekä politiikan ja hallinnon välistä yhteistyötä ja roolitusta.
    https://tietokayttoon.fi/-/10616/arviointiraportti-suomi-on-selvinnyt-koronapandemiasta-verrattain-hyvin-mutta-hallinnonalojen-valisessa-yhteistyossa-ja-viestinnassa-on-kehitettavaa
  27. 2.5.2023 | Korkeakouluopiskelijoiden työssäkäynnin vaikutukset -hankkeen väliraportissa kuvataan opiskelijoiden työssäkäyntiä korkeakoulujen, tutkimuskirjallisuuden ja rekisteriaineistojen näkökulmasta. Korkeakoulukohtaisten alustavien selvitysten pohjalta näyttää siltä, että korkeakouluissa ei ole kovin systemaattisesti tarkasteltu opintojen aikaista työssäkäyntiä.
    https://tietokayttoon.fi/-/raportti-opiskeluaikainen-tyossakaynti-yleista-mutta-hyodyt-epaselvia
  28. 9.12.2022 | Suomessa kunnallisen itsehallinnon vahva asema on turvattu perustuslaissa. Yksiselitteisten rajojen asettaminen kuntien itsehallinnolle ei ole mahdollista, mikä mahdollistaa kuntien tehtävien eriytymisen. Toisaalta kunnilla on vahva velvollisuus toteuttaa palvelut yhdenvertaisesti. Näin todetaan 9. joulukuuta julkaistussa valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan raportissa.
    https://tietokayttoon.fi/-/10616/tutkimus-kuntien-itsehallinnon-asema-on-vahva-mutta-ei-selvarajainen
  29. 18.2.2022 | Kuntien myöntämät yritystuet Suomessa (KUTUSU) Päättynyt Toteuttajat 4FRONT, KPMG Oy Rahoitussumma 97 613 € Hankkeen perustiedot Kesto: 2/2022–2/2023 Pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelman mukaisesti hallitus syventää tietopolitiikan johtamis...
    https://tietokayttoon.fi/-/kuntien-myontamat-yritystuet-suomessa-kutusu-
  30. 30.10.2023 | POLICY BRIEF 2023:35 Näkökulmia ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin ja poliittisen päätöksenteon tueksi. Tämä julkaisu on toteutettu osana valtioneuvoston vuoden 2022 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa. Julkaisun sisäl- löstä...
    https://tietokayttoon.fi/documents/113169639/113170760/35-2023-Liikennehankkeiden+vaikutukset+maank%C3%A4ytt%C3%B6%C3%B6n.pdf/07d837cd-7445-8395-3b53-063d8fcdd47c?version=1.0&t=1698648512256
  31. 30.10.2023 | POLICY BRIEF 2023:35 Näkökulmia ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin ja poliittisen päätöksenteon tueksi. Tämä julkaisu on toteutettu osana valtioneuvoston vuoden 2022 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa. Julkaisun sisäl- löstä...
    https://tietokayttoon.fi/documents/113169639/113170760/35-2023-Liikennehankkeiden+vaikutukset+maank%C3%A4ytt%C3%B6%C3%B6n.pdf/07d837cd-7445-8395-3b53-063d8fcdd47c/35-2023-Liikennehankkeiden+vaikutukset+maank%C3%A4ytt%C3%B6%C3%B6n.pdf?version=1.0&t=1698648512256
  32. 12.4.2024 | POLICY BRIEF 2024:6 Näkökulmia ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin ja poliittisen päätöksenteon tueksi. Tämä julkaisu on toteutettu osana valtioneuvoston vuoden 2022 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa. Julkaisun sisäl- löstä ...
    https://tietokayttoon.fi/documents/113169639/113170760/6-2024-Turvallisuuden+k%C3%A4sitteist%C3%B6+kaipaa+avointa+mielt%C3%A4+ja+jatkuvaa+kehitt%C3%A4mist%C3%A4.pdf/4bfd2029-cf97-9132-4692-03799191ba87?version=1.0&t=1712905752177
  33. 9.4.2024 | Valtionavustus koronakriisin opetuksia koskevaan tutkimukseen Hakija + konsortio Hankkeen nimi Haettu avustus Myönnetty avustus Itä-Suomen yliopisto Koronakriisi - oikeudellisesti tarkasteltuna 292 385 € - Tampereen yliopisto Kriisijohtamisen kehi...
    https://tietokayttoon.fi/documents/113169639/194965074/Valtionavustus-hakemukset_ja_my%C3%B6nt%C3%B6.pdf/13738d1d-8039-fa87-70e5-f48e630f147d?t=1712655592298
  34. 15.10.2024 | POLICY BRIEF 2024:22 Näkökulmia ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin ja poliittisen päätöksenteon tueksi. Tämä julkaisu on toteutettu osana valtioneuvoston vuosien 2023 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa. Julkaisun sisäl- löst...
    https://tietokayttoon.fi/documents/113169639/113170760/22-2024-Perhesiteen+perusteella+my%C3%B6nnett%C3%A4vien+oleskelulupien+toimeentuloedellytyksess%C3%A4+kehitt%C3%A4mistarpeita.pdf/34b9344f-bce9-118c-480a-527da28ac001?version=1.0&t=1728971364020
  35. 9.1.2024 | POLICY BRIEF 2024:1 Näkökulmia ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin ja poliittisen päätöksenteon tueksi. Tämä julkaisu on toteutettu osana valtioneuvoston vuoden 2023 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa. Julkaisun sisäl- löstä ...
    https://tietokayttoon.fi/documents/113169639/113170760/1-2024-Muistuttavatko+julkisen+hallinnon+organisaatioiden+strategiat+toisiaan.pdf/35974ab7-2feb-1d89-a68a-03c38884b1ae?version=1.0&t=1704783441567
  36. 22.2.2023 | Vapaaehtoisten ilmastotoimien kehittyvä kansainvälinen viitekehys Päättynyt Toteuttajat Gaia Consulting Oy, Pellervon taloustutkimus PTT, Perspectives Climate Group GmbH, Laininen Law Rahoitussumma 297 172 € Hankkeen perustiedot Kesto: 3/2023–9/20...
    https://tietokayttoon.fi/-/vapaaehtoisten-ilmastotoimien-kehittyva-kansainvalinen-viitekehys
  37. 17.4.2024 | Suomalainen Tiedeakatemia — Tiedettä tiiviisti — [email protected] — https://acadsci.fi/tiede-ja-paatoksenteko 1.2 15–19-vuotiaiden tyttöjen pahoinvointi on hälyttävää Perusopetuksen 8. ja 9. luokan sekä toisen asteen 1. ja 2. vuoden opiskelijoista ty...
    https://tietokayttoon.fi/documents/113169639/113170763/Tiedett%C3%A4+tiiviisti_15-19-vuotiaiden+nuorten+hyvinvointi+Suomessa_1.2.2024.pdf/ad03f8e1-2987-605a-d9ab-fbef778655c3?t=1713333739339
  38. 30.5.2024 | POLICY BRIEF 2024:15 Näkökulmia ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin ja poliittisen päätöksenteon tueksi. Tämä julkaisu on toteutettu osana valtioneuvoston vuoden 2023 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa (tietokayttoon.fi). Jul...
    https://tietokayttoon.fi/documents/113169639/113170760/15-2024-Lis%C3%A4%C3%A4+tavaroiden+korjauttamista_esteet+mahdollistajat+ja+ratkaisukeinot+(1).pdf/efb76abc-4fe0-7e5e-ada5-6d24e9944b90?version=1.0&t=1717048707325
  39. 27.2.2023 | Latausinfratukien vaikutus ajoneuvokantaan ja päästöihin (LATAAVA) Päättynyt Toteuttajat Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT, Suomen ympäristökeskus SYKE Rahoitussumma 199 992 € Hankkeen perustiedot Kesto: 3/2023–5/2024 Suomi on asettanut ta...
    https://tietokayttoon.fi/-/latausinfratukien-vaikutus-ajoneuvokantaan-ja-paastoihin-lataava-
  40. 14.4.2023 | 14. huhtikuuta julkaistussa valtioneuvostolle laaditussa tutkimuksessa selvitettiin, olisiko tuotteiden elinkaaren aikaisiin kasvihuonekaasujen päästöihin perustuvasta kulutusverosta saatavissa lisää tehoa ilmastopolitiikkaan. Tällaisten kulutusverojen toteuttaminen on kuitenkin vaativaa ja edellyttää tarkkaa harkintaa.
    https://tietokayttoon.fi/-/10616/tutkimus-tuotteiden-elinkaaripaastoihin-perustuva-kulutusvero-vaatii-tarkkaa-harkintaa-ja-parempaa-tietopohjaa-1