Haku
- Fess-haku
Näytetään tulokset 361 - 368 / 826
-
26.2.2019 | Jatkuvaa oppimista käsittelevä selvitys tarkastelee Suomen keskeisten, korkean teknologian verrokkimaiden keinoja reagoida työn murrokseen sekä tapoja kehittää jatkuvan oppimisen rakenteita. 26. helmikuuta julkaistun raportin mukaan jatkuvaa oppimista on muissa maissa edistetty muun muassa laatimalla yhteisiä toimenpideohjelmia, uudistamalla koulutus- ja opetustarjontaa sekä kokeilemalla yksilöön kohdistuvia rahoituskannusteita, kuten koulutusseteleitä.https://tietokayttoon.fi/-/10616/selvitys-jatkuvan-oppimisen-tuen-kansainvalisista-esimerkeista-julkaistu
-
10.4.2018 | Suomen on sitouduttava vahvemmin lapsen oikeuksien sopimukseen. Lasten oikeuksien sopimus tulisi myös ottaa yhteiseksi eettiseksi arvopohjaksi, kun kehitetään lapsiin kohdistuvaa monialaista toimintaa ja erilaisia yhteistoimintamalleja. Näin todetaan 10.4. julkaistussa tutkimusraportissa ”Lasten ja nuorten terveyttä, hyvinvointia, kasvua ja oppimista edistävien palvelujen integraatiota tukevat toimet eri maissa”.https://tietokayttoon.fi/-/10616/tutkimus-suomi-tarvitsee-lapsistrategian
-
23.4.2018 | Useissa viimeaikaisissa kansainvälisissä arvioinneissa on huomattu erojen suomalaisten tyttöjen ja poikien oppimistuloksissa olevan maailman korkeimpia, vaikka Suomi on muutoin menestynyt arvioinneissa erinomaisesti. Lukutaidossa ero on perinteisesti ollut tyttöjen hyväksi, ja nyt myös matematiikassa ja luonnontieteissä tytöt pärjäävät poikia paremmin. Helsingin ja Jyväskylän yliopiston tutkijat selvittivät tekijöitä, jotka vaikuttaisivat osaamiseen, asenteisiin ja motivaatioon.https://tietokayttoon.fi/-/tuore-tutkimus-kartoittaa-keinoja-vaikuttaa-poikien-alisuoriutumiseen
-
21.8.2020 | Tämä julkaisu on toteutettu osana valtioneuvoston vuoden 2019 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa (www.tietokayttoon.fi). Julkaisun sisällöstä vastaavat tiedon tuottajat, eikä tekstisisältö välttämättä edusta valtioneuvoston näkemystä. ...https://tietokayttoon.fi/documents/113169639/113170760/20-2020-V%C3%A4l%C3%A4hdyksi%C3%A4+systeemisyydest%C3%A4+valtion+ohjauskulttuurissa.pdf/1ed2607c-9fd0-0c0e-1a6a-b6945f50364d?version=1.0&t=1597992383519
-
11.2.2021 | Ihmiskauppaa ja sen lähirikoksia koskevien rangaistussäännösten soveltamiskäytännön arviointi Päättynyt Toteuttajat Helsingin yliopisto Rahoitussumma 109 074 € Hankkeen perustiedot Kesto: 2/2021–1/2022 Ihmiskauppa on hyvin moitittava henkilöön koh...https://tietokayttoon.fi/-/ihmiskauppaa-ja-sen-lahirikoksia-koskevien-rangaistussaannosten-soveltamiskaytannon-arviointi
-
19.9.2022 | POLICY BRIEF 2022:29 Näkökulmia ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin ja poliittisen päätöksenteon tueksi. Tämä julkaisu on toteutettu osana valtioneuvoston vuoden 2021 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa (tietokayttoon.fi). Jul...https://tietokayttoon.fi/documents/113169639/113170760/29-2022-Jatkuvan+oppimisen+koulutusmarkkinoilla+on+merkitt%C3%A4v%C3%A4+m%C3%A4%C3%A4r%C3%A4+yksityist%C3%A4+liiketoimintaa.pdf/03917c85-21cd-494f-14ae-1db1bb703bdc?version=1.0&t=1663566696121
-
15.2.2021 | Vetytalouden mahdollisuudet ja rajoitteet Päättynyt Toteuttajat AFRY Management Consulting Oy Rahoitussumma 186 000 € Hankkeen perustiedot Kesto: 2/2021–3/2022 Suomessa valmisteilla olevien uuden ilmasto- ja energiastrategian ja keskipitkän aikavä...https://tietokayttoon.fi/-/vetytalouden-mahdollisuudet-ja-rajoitteet
-
24.3.2020 | Ilmastosiirtolaisuus: kohti ilmiön parempaa ymmärtämistä ja hallintaa (ILMASI) Päättynyt Toteuttajat Oulun yliopisto, Siirtolaisuusinstituutti Rahoitussumma 120 000 € Hankkeen perustiedot Kesto: 4/2020–5/2021 ILMASI-selvityksen tavoitteena oli koo...https://tietokayttoon.fi/-/ilmastosiirtolaisuus-kohti-ilmion-parempaa-ymmartamista-ja-hallintaa-ilmasi-