Hyppää sisältöön

Ikäihmisten ruokapalvelut muuttuvassa toimintaympäristössä

Päättynyt

Toteuttajat

Helsingin yliopisto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Mikkelin ammattikorkeakoulu, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Ammattikeittiöosaajat ry, Geriatrinen Ravitsemus Gery ry

Rahoitussumma

199 552 €

Hankkeen perustiedot

Kesto: 4/2017–12/2018

Ikääntyneiden määrän kasvaminen ja toimintaympäristöjen muutokset haastavat kehittämään ikääntyneille suunnattuja ruokapalveluja niin, että ne entistä paremmin tukevat kotona asumista ja samaan aikaan ylläpitävät ruoan ja ruokailun psykososiaalisia ja kulttuurisia merkityksiä. Ruoan ravitsemuslaatua tulee pystyä arvioimaan luetettavasti, koska vain laadukas ja maittava ruoka ylläpitää hyvää ravitsemustilaa. Hyvä ravitsemustilan varmistamisella voidaan pienentää sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksia. 

Ikääntyneiden ruokailua tukevien parhaiden käytäntöjen levittämiseksi tarvitaan kotimaisten ja eurooppalaisten kokeilujen ja toimintamallien kartoittamista ja arviointia. Se tukee myös mahdollisuuksia luoda ehdotuksia ja indikaattoreita, joilla ruokapalveluja voidaan jatkossa suunnitella, arvioida ja kehittää ikääntyneiden palvelutarpeita vastaavaksi.

Hankkeen päätavoitteena oli tuottaa kattava kuva ikääntyneiden ruokapalveluiden nykytilasta sekä suosituksia ja ehdotuksia, siitä miten ruokapalveluja tulee kehittää, jotta ne tukevat ikääntyneiden kotona asumista.

Tutustu hankkeen loppuraporttiin ja tuloksia koskevaan tiedotteeseen (12.12.2018).

Ota yhteyttä:

yliopistonlehtori Raisa Valve, Helsingin yliopisto, Elintarvike- ja ympäristötieteiden laitos, p. 050 595 8950, etunimi.sukunimi(at)helsinki.fi

Ikääntyneiden ruokapalvelut ja mahdollisuudet tukea kotona asumista Hyvinvointi ja terveys

Yhteyshenkilö ministeriössä