Hyppää sisältöön

Kansainvälisistä osaajista saadaan Suomessa suurin hyöty kehittämällä palveluja yrityksille

Julkaisuajankohta 9.11.2017 13.55
Uutinen

Jotta suomalaiset yritykset saisivat suurimman hyödyn kansainvälisistä osaajista, niitä varten pitäisi olla saatavilla nykyistä selvästi enemmän palveluita, jotka auttavat hyödyntämään kansainvälisten osaajien osaamista. Yrityksiä voidaan auttaa esimerkiksi järjestämällä verkostoitumistilaisuuksia, johtajien mentorointia ja muita yrityspalveluita.

Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan selvityksessä haetaan parhaillaan vastauksia siihen, miten yrityksiä saataisiin nykyistä paremmin hyödyntämään kansainvälisten osaajien osaamista.

– Selvityksessä on tullut esille, että parhaat hyödyt saavutetaan, kun palveluita kehitetään myös yritysten tarpeisiin, ei ainoastaan työnhakijoille, kertoo erikoistutkija Nina Rilla VTT:ltä.

– Lisäksi olisi tärkeää, että nämä palvelut ovat saatavilla samasta paikasta sekä yrityksille että kansainvälisille osaajille, Rilla kertoo.

Selvityksessä on kerätty tietoa hyvistä käytännöistä kansainvälisten osaajien hyödyntämiseksi innovaatiotaloudessa neljästä maasta: Kanadasta, Hollannista, Itävallasta ja Tanskasta.

Rillan mukaan esimerkiksi Tanskassa ja Kanadassa on hyvin toimivat mallit erilaisten palveluiden tuottamisessa sekä yrityksille että osaaville maahanmuuttajille. Näillä mailla on myös varsin selvä käsitys siitä, mistä maista ja minkä alan osaajia maahan houkutellaan.

– Tanskalla on selvät prioriteettialueet selvillä, jolloin he pystyvät kehittämään käytäntöjään hyvin käytännönläheisiksi. Jos strategia puuttuu, ja kosiskellaan kaikkia, niin silloin käytännöt jäävät hyvin yleiselle tasolle, Rilla sanoo.

Itävaltaa Rilla kehuu kiinnostavaksi start-up-yrittäjien houkuttelemisessa. Itävallassa on useita Start-up-paketin kaltaisia käytäntöjä.

– Tästä huolimatta ehkä yllättävästi hyviä käytäntöjä hyödyntää ulkomaisia osaajia yritysten kansainvälistymisessä ei ole kovin järjestelmällisesti kehitetty vielä missään. Strategiatasolla tuodaan esille, miten ulkomaalaiset osaajat voisivat edistää yritysten kansainvälistymistä, mutta itse toimet eivät ole kovin kehittyneitä, Rilla kertoo.

Erityisasiantuntija Laura Lindeman työ- ja elinkeinoministeriöstä kertoo, että valtioneuvosto hakee parhaillaan tiiviisti keinoja, joilla Suomen kansantalous voisi hyödyntää paremmin kansainvälisten osaajien antamia mahdollisuuksia. Puoli vuotta sitten puoliväliriihessään valtioneuvosto käynnisti tätä varten Talent Boost – Kasvua kansainvälisistä osaajista -toimenpideohjelman. Tavoitteena on vahvistaa yritysten kasvua ja kansainvälistymistä yhteensovittamalla elinkeino-, innovaatio- työllisyys-, koulutus- ja maahanmuuttopolitiikka kasvua tukevaksi kokonaisuudeksi.

Lindeman kertoo, että alkuun päästy jo monessa asiassa. Esimerkiksi ohjelmistokehittäjille on jo päätetty kehittää houkuttelupilotti. Opetushallituksen kansainvälistymispalveluja kohdennetaan korkeakoulujen kansainvälistä opiskelijarekrytointia tukevaan markkinointiin. TE-toimistoissa on alettu tuoda aiempaa enemmän esiin yrittäjyyttä työllistymisen vaihtoehtona kansainvälisille osaajille ja esitellä myös malleja itsensä työllistämiseksi. Lista on pitkä ja pitenee vielä tänä vuonna.

– Uusia toimivia keinoja etsitään koko ajan. Nyt käynnissä oleva selvitys on osa tätä toimintaa. Selvitys tehdään, koska valtioneuvosto haluaa tehdä päätöksensä tutkitun tiedon perusteella, Lindeman sanoo.

Marraskuun loppupuolella Helsingissä järjestetään myös monen sadan osallistujan Talent Boost -tapahtuma, jossa pyritään keräämään kaikilta mahdollisilta osapuolilta uusia ideoita.

Teksti: Visa Noronen
Kuva: freeimages.com
Videon tuotanto: Lightpixel Media