Hyppää sisältöön

Kohti biotaloutta: kapeikot ja ohjauskeinojen suuntaus

Päättynyt

Toteuttajat

Pellervon taloustutkimus PTT, Ajatuspaja e2

Rahoitussumma

199 397 €

Hankkeen perustiedot

Kesto: 8/2015–11/2016

Julkinen valta voi edistää biotalouteen siirtymistä erilaisilla ohjauskeinoilla, esimerkiksi lainsäädännöllä.

Hanke tuotti ehdotuksia biotalouden edistämiseksi. Hankkeen tavoitteena oli arvioida nykyistä biotalouteen vaikuttavaa toimintaympäristöä ja tukirakennetta, sekä arvioida, miten toimintaympäristöä ja tukirakennetta kehitetään toimivammaksi ja tehokkaammaksi. Arviointia tehtiin erityisesti luonnonvaroja käyttävän elinkeinotoiminnan näkökulmasta.

Biotaloudelle suotuisien toimintaympäristön ja tukirakenteiden kehittämisestä hyötyvät julkisvallan lisäksi tuotteita ja palveluita tuottavat yritykset, yrityksille raaka-aineita tarjoavat toimijat ja kuluttajat.

Tutustu hankkeen loppuraporttiin.

Ota yhteyttä:

Matleena Kniivilä, Pellervon taloustutkimus PTT, p. 040 164 8078, [email protected]
Karina Jutila, Ajatuspaja e2, [email protected]
Kalle Määttä, [email protected]

 

Biotalouden tukirakenne ja säätely

Yhteyshenkilö ministeriössä