Hyppää sisältöön

Omaishoitajien tarvitsemat tukitoimet tehtävässä selviytymiseen (OTUS)

Päättynyt

Toteuttajat

Kuntoutussäätiö, Diakonia-ammattikorkeakoulu, Omaishoitajat ja läheiset -liitto ry

Rahoitussumma

149 996,50 €

Hankkeen perustiedot

Kesto: 5/2016–4/2017

Omaishoidon on osoitettu vähentävän merkittävästi sosiaalipalvelujen menoja ja vaikuttavan terveyspalvelujen menoihin. Kansallisessa omaishoidon kehittämisohjelmassa (STM 2014) on kiinnitetty erityistä huomiota paitsi omaishoitajien aseman vahvistamisen tärkeyteen ja yhdenvertaisuuden lisäämiseen, myös jaksamisen tukemiseen. Nykyisen hallituksen tavoitteena onkin lisätä lyhyt- ja pitkäaikaista perhehoitoa ja työikäisten mahdollisuuksia omaisen hoitamiseen. Tavoitteiden saavuttamista tuetaan kohdentamalla omaishoitoon resursseja sekä tukemalla omaishoitajien jaksamista. 

Tutkimushankkeen päätavoitteena oli kartoittaa toimivia ja kustannusvaikuttavia omaishoidon tukimalleja. Erityisenä kiinnostuksen kohteena oli selvittää toimintamalleja, joiden osalta on tutkimusnäyttöä omaishoitajien ja hoidettavien hyvinvointiin, elämänlaatuun, jaksamiseen ja selviytymiseen kohdistuvista vaikutuksista sekä kustannusvaikuttavuudesta. Lisäksi tavoitteena oli kartoittaa länsieurooppalaisia (erityisesti ruotsalaisia) hoitovapaajärjestelmiä, niistä saatuja kokemuksista ja arvioida niiden soveltuvuutta Suomeen.  

Tutustu hankkeen loppuraporttiin.

Ota yhteyttä:

tutkimuksesta vastaava johtaja Riikka Shemeikka, Kuntoutussäätiö, p. 044 781 3102, riikka.shemeikka(at)kuntoutussaatio.fi

Omaishoitajien tukeminen työssään Hyvinvointi ja terveys

Yhteyshenkilö ministeriössä