Hyppää sisältöön

Polaarikoodin turvallisuus- ja ympäristövaatimusten yhteensovittaminen Suomessa (POLARCODE)

Päättynyt

Toteuttajat

Turun yliopiston Brahea-keskus ja Oulun yliopiston Thule-instituutti

Rahoitussumma

100 000 €

Hankkeen perustiedot

Kesto: 9/2015 – 2/2016

Kansainvälinen merenkulkujärjestö IMO on asettanut lasti- ja matkustaja-aluksille kaikkia maita sitovan Polaarikoodin, jonka tarkoituksena on suojella arktisia alueita.

Hanke selvitti Polaarikoodin toimeenpanoa Suomessa.

Hanke kokosi yhteen ja tuotti taustatietoa Polaarikoodin käyttöönoton eri toteutusvaihtoehdoista sekä antaa suosituksia päätöksentekijöille.

Erityiskysymyksinä hanke tarkasteli alusten jäissäkulkua polaarialueilla, Polaarikoodin edellyttämää miehistön pätevöitymiskoulutuksen järjestämistä, painolastivesien käsittelymenetelmien ja -laitteistojen käytettävyyttä arktisissa oloissa sekä keinoja rajoittaa alusten lyhytkestoisia kasvihuonepäästöjä, etenkin mustahiilipäästöjä.

Tutustu hankkeen loppuraporttiin.

Ota yhteyttä:

Johanna Yliskylä-Peuralahti, projektipäällikkö (FT), 02-333 8176, [email protected]

Polaarikoodin toimeenpano Suomessa 2015–2017