Rakenteellisen rahoitusaseman mittaamisen vaihtoehtoja

Päättynyt

Toteuttajat

ETLA

Rahoitussumma

49 994 €

Hankkeen perustiedot

Kesto: 10/2014–3/2015

Euroopan unioni on asettanut rajan sille, mikä maan julkisen talouden alijäämä saa olla. EU voi rangaista maata, mikäli maa ei noudata asetettuja rajoja.

Laskelmien tekeminen alijäämästä on haastavaa. Hankkeessa arvioitiin Euroopan komission käyttämän laskentatavan haasteita Suomelle.

Hankkeessa arvioitiin Euroopan komission käyttämän, tuotantokuiluun perustuvan RRA:n laskentatavan haasteita Suomen lähihistorian näkökulmasta.

Hankkeessa tarkasteltiin lisäksi muita vaihtoehtoja, jotka voisivat toimia finanssipolitiikan virityksen mittareina. Hankkeen aineistoksi koottiin tietoa talouden kehityksestä 1980-luvun puolivälistä alkaen.

Hankkeessa kehitettiin rakenteellisen alijäämän mittaamistapaa, lisättiin ymmärrystä rakenteellisen epävarmuuden talouspoliittisesta merkityksestä ja luotiin päätösperäisistä veropolitiikan muutoksista uusi aineisto, joka avaa mahdollisuuksia jatkotutkimuksen tekemiseen.

Ota yhteyttä: Tero Kuusi, tutkija, puh. 041 444 8144, [email protected]

Julkisen talouden vakaus ja finanssipolitiikka