Seksuaalirikosten tekijät, tekotilanteet ja tekojen ennalta estämisen mahdollisuudet

Käynnissä

Toteuttajat

Nuorisotutkimusverkosto, Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti

Rahoitussumma

99 901 €

Hankkeen perustiedot

Kesto: 4/2020–2/2021

Pääministeri Marinin hallitusohjelmassa naisiin ja lapsiin kohdistuvan seksuaali- ja väkivaltarikollisuuden vähentäminen on keskeinen tavoite. Seksuaalirikollisuuden kehitys 2000-luvulla on ollut huolestuttavaa. Esimerkiksi poliisin tietoon tulleet raiskaukset ovat lähes kaksinkertaistuneet, ja ilmoitettujen lasten seksuaalisten hyväksikäyttöjen määrä on kasvanut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Vuonna 2018 poliisin tietoon tullut seksuaalirikollisuus lisääntyi 16 prosenttia aikaisempaan vuoteen nähden. Kasvu on huomattavaa, kun otetaan huomioon, että samaan aikaan esimerkiksi henkeen ja terveyteen kohdistuvat rikokset nousivat yhdellä prosentilla edellisestä vuodesta ja omaisuusrikokset laskivat kahdella prosentilla samana aikana. Kaiken kaikkiaan seksuaalirikokset muodostivat yhden prosentin kaikesta vuonna 2018 poliisin tietoon tulleesta rikollisuudesta.

Seksuaalirikoksen uhriksi joutumisella on monia kielteisiä fyysisiä, seksuaalisia ja mielenterveydellisiä seurauksia. Seksuaalirikosten ennaltaehkäisevät toimenpiteet ovat niin Suomessa kuin kansainvälisestikin kohdistuneet seksuaalirikoksen jo tehneisiin henkilöihin Tutkimuskatsauksissa ei kuitenkaan ole löydetty vahvaa näyttöä seksuaalirikoksen uusimista ehkäisevien toimenpiteiden vaikuttavuudesta. Tarvitaan aiempaa moniulotteisempaa ja monipuolisempaa tutkimusta seksuaalirikosten riskitekijäistä, jotta seksuaalirikoksia voitaisiin ehkäistä tehokkaammin.

Hanke koostuu sekä useilla aineistoilla tehtävästä empiirisestä analyysista että laajasta ja systemaattisesta katsauksesta olemassa oleviin seksuaalirikoksia ennaltaehkäiseviin malleihin ja niiden kehityssuuntiin. Empiirinen analyysi paitsi tuottaa aiempaa paremman ymmärryksen sosiodemografisten tekijöiden, tekotilanteiden ja yhteiskunnan rakenteellisten tekijöiden merkityksestä seksuaalirikoksissa sekä tunnistaa eri seksuaalirikoksiin liittyvät toiminnan logiikat. Yhdessä seksuaalirikoksia ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä koskevan laajan ja systemaattisen katsauksen kanssa, tutkimuksen empiirinen analyysi luo pohjaa oikeanlaisille ja oikein kohdennetuille seksuaalirikollisuutta ennaltaehkäiseville toimenpiteille. 

Ota yhteyttä:

tutkija Teemu Vauhkonen, Nuorisotutkimusverkosto, p. 050 414 3103, etunimi.sukunimi(at)nuorisotutkimus.fi

Seksuaalirikosten tekijät, tekotilanteet ja tekojen ennalta estäminen

Yhteyshenkilö ministeriössä