Hyppää sisältöön

Tasa-arvoa talousarvioon

Päättynyt

Toteuttajat

Ekvalita Ab

Rahoitussumma

123 800 €

Hankkeen perustiedot

Kesto: 9/2017–8/2018

Vaikka sukupuolivaikutusten arviointia on tehty Suomen valtionhallinnossa jo suhteellisen pitkään, ei talousarvion sukupuolivaikutusten arviointiin ole vakiintuneita menetelmiä ja käytäntöjä. Sukupuolivaikutusten arvioinnin ja muiden sukupuolitietoisen budjetoinnin käytäntöjen tuominen osaksi talousarvioprosessia edellyttää tietoa muoden maiden hyvistä käytännöistä ja niiden sovellettavuudesta, rekisteriaineistojen aukoista ja kehittämistarpeista sekä talousarvioprosessiin liittyvistä mahdollisuuksista ja haasteista. Tarvitaan myös helposti sovellettavien ja ymmärrettävien, talousarvioprosessin kanssa yhteensopivien menetelmien kehittämistä. 

Hankkeen tavoitteena oli edistää sukupuolitietoista budjetointia kehittämällä Suomen valtionhallintoon sopivia menetelmiä talousarvion sukupuolivaikutusten arviointiin ja luomalla edellytykset sille, että sukupuolivaikutusten arvioinnista tulee tulevaisuudessa osa talousarvioprosessia. Hankkeessa tunnistettiin muiden maiden hyviä käytäntöjä talousarvion sukupuolivaikutusten arvioimisessa ja sukupuolitietoisen budjetoinnin soveltamisessa, kehitettiin menetelmiä suorien ja epäsuorien sukupuolivaikutusten arviointiin ja testattiin kehitettyjä menetelmiä soveltuvin osin vuoden 2017 budjettiin ja muuhun julkisen rahan käyttöön sekä tehtiin budjettiprosessin perusteelliseen tuntemukseen pohjaavia kehitysehdotuksia sukupuolivaikutusten arvioinnin ja muiden sukupuolitietoista budjetointia edistävien menettelytapojen kehittämiseksi ja integroimiseksi talousarvion valmisteluun. 

Hankkeen raportit:

Video: Mitä tarkoitetaan sukupuolitietoisella budjetoinnilla?

Ota yhteyttä:

Toimitusjohtaja Malin Gustavsson, Ekvalita Ab., p. 045 128 9878, etunimi.sukunimi(at)ekvalita.fi, www.ekvalita.fi 

Talousarvion sukupuolivaikutusten arvioinnin kehittäminen Muut tietotarpeet

Yhteyshenkilö ministeriössä