Hyppää sisältöön

Työvoimapalvelujen vaikuttavuus pitkän aikavälin työllistymiseen

Päättynyt

Toteuttajat

Tampereen yliopisto, VATT

Rahoitussumma

200 000 €

Hankkeen perustiedot

Kesto: 6/2016–3/2018

Tutkimuksella tuotettiin tietoa, joka tukee työvoimahallinnon uudistamista nykyhallituksen tätä koskevan kärkihankkeen tavoitteiden toteuttamiseksi. Tietoa tarvittiin työllisyys- ja yrittäjyyspolitiikan ja TE-palvelujen pitkän aikavälin vaikuttavuudesta työllistymiseen. Varsinkin eri työvoimapalvelujen osuvan kohdentamisen ja kehittämisen tueksi tarvittiin tietoa siitä, mikä on palvelujen nettovaikuttavuus työnhakija-asiakkaiden työllistyvyyteen: miten eri palvelut vaikuttavat erilaisissa asiakasryhmissä ja mitkä tekijät ovat yhteydessä korkeaan vaikuttavuuteen.

Hankkeessa toteutettiin seuraavat osatutkimukset:

  • työvoimapalveluiden kohdistuminen eri asiakasryhmiin esimerkiksi vuosina 2004, 2010 ja 2013 ja siihen liittyvä myöhemmän työmarkkinauran monitorointi, 
  • keskeisten palvelujen nettovaikuttavuutta pitkän aikavälin työllistyvyyteen mittaava analyysi kahdelta ajankohdalta lähtökohtana esimerkiksi vuosina 2004 ja 2010 työttömänä olleiden populaatiot,
  • mahdollinen satunnaistettu kokeilu henkilökohtaisen palvelun vaikuttavuudesta,
  • vuoden 2013 työvoimapalvelulain uudistuksen tärkeimpiä vaikutuksia koskeva monitorointi.

Läpäisevästi hankkeessa keskeisiä tutkimuskysymyksiä ovat:

  • Mitkä ovat vaikuttavimmat ja laadukkaimmat palvelut eri asiakasryhmissä?
  • Mitkä tekijät ovat yhteydessä palvelujen korkeaan vaikuttavuuteen?
  • Miten palvelujen osuvaa kohdentamista voitaisiin edistää?

Tutustu hankkeen loppuraporttiin ja tuloksia koskevaan tiedotteeseen (9.3.2018).

Ota yhteyttä:

Simo Aho, Tampereen yliopisto, p. 050 318 6059, simo.aho(at)uta.fi

Työvoimapolitiikan vaikuttavuus Työllisyys ja kilpailukyky

Yhteyshenkilö ministeriössä