Virkavastuu julkishallinnon muuttuvassa toimintaympäristössä

Käynnissä

Toteuttajat

Vaasan yliopisto

Rahoitussumma

149 151 €

Hankkeen perustiedot

Kesto: 4/2020–12/2021

Virkavastuu on tärkeä julkisen vallan käyttöön sekä hallinnon lainalaisuuteen liittyvä kontrollikeino, ja sen perimmäisenä tarkoituksen on vahvistaa kansalaisten luottamusta julkishallintoon. Julkishallinnossa on kuitenkin tapahtunut merkittäviä muutoksia, joilla on vaikutusta virkavastuun laajuuteen ja kohdentumiseen ja tätä kautta mahdollisesti myös kansalaisten luottamukseen ja virkamiesten oikeusturvaan. Erityisesti ulkoistaminen ja yksityistäminen sekä tekoäly ja automaatio vaikuttavat siihen, että on syntynyt epäselviä kysymyksiä virkavastuun laajuudesta ja kohdentumisesta. Myös korruption vastaisessa työssä on tuotu esille huoli virkavastuun ulottuvuudesta julkisen rahankäytön siirtyessä yhä enemmän tahoille, joihin virkavastuu ei ulotu.

Myös hallinnon toiminnan tehostamisvaateet sekä kansainvälistyminen asettavat haasteita vastuukysymyksille. Tälle hankkeelle on siten selkeä yhteiskunnallinen tarve, sillä virkavastuun kehitystarpeista ei ole olemassa kokonaisselvitystä, jossa edellä mainittuja muutoksia pohdittaisiin systemaattisesti ja suhteessa muihin virkavastuuseen liittyviin kysymyksiin, kuten vastuunjakoon laajemmin (esim. suhde kolmannen osapuolen vastuuseen) tai virkamiehen toimintaa ohjaaviin muihin reunaehtoihin (esim. tulosvastuu).

Hankkeen tarkoituksena on selvittää virkavastuun laajuus ja kohdentuminen Suomessa ja viidessä vertailumaassa (Ruotsi, Norja, Viro, Alankomaat ja Saksa). Tavoitteena on tarkastella julkishallinnon muutosten valossa, missä määrin virkamiesten oikeusturva ja toisaalta kansalaisten luottamus julkishallintoon voidaan turvata nykyisellä järjestelmällä. Entä mitkä ovat keskeiset kehitystarpeet sekä millaisia ratkaisuja julkishallinnon muuttuvassa toimintaympäristössä tarvitaan? Hankkeessa analysoidaan erityisesti kansainvälistymistä, ulkoistamista ja yksityistämistä sekä julkishallinnon automatisaatioon liittyviä kysymyksiä. Virkavastuun muodoista tarkastellaan sekä rikos- ja vahingonkorvausvastuuta että hallinnollisessa menettelyssä toteutettavaa vastuuta. Hallinnollisen menettelyn osalta erityisen tärkeää on selvittää, miten luottamusta on arvioitu oikeuskäytännössä esim. irtisanomistilanteessa, koska luottamus on yksi tämän hankkeen keskeisistä näkökulmista; ovatko teot omiaan heikentämään luottamusta virkamieheen ja hänen taustaorganisaatioonsa?

Hankkeen tavoitteena on koota olemassa oleva virallislähdeaineisto sekä tutkimustieto ja selvitykset yhdeksi raportiksi sekä tuottaa uutta tietoa viiden vertailumaan osalta virkamiesten virkavastuusta. Tieto analysoidaan ja sen pohjalta esitetään kehittämisehdotuksia virkavastuujärjestelmän kehittämiseksi Suomessa.

Ota yhteyttä:

apulaisprofessori Niina Mäntylä, Vaasan yliopisto, p. 0294 498 391, ncm(at)uva.fi

Virkavastuun laajuus ja kehitystarpeet

Yhteyshenkilö ministeriössä