Hoppa till innehåll

Koronakriisin vaikutukset sukupuolten tasa-arvoon

Päättynyt

Toteuttajat

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Tampereen yliopisto, Tilastokeskus, Kela

Rahoitussumma

249 826 €

Hankkeen perustiedot

Kesto: 12/2020–5/2022

Koronaviruspandemia on vaikuttanut moninaisin tavoin ihmisten terveyteen, hyvinvointiin, taloudelliseen turvaan, työmarkkina-asemaan ja ajankäyttöön. Rakenteellisesta epätasa-arvosta johtuen pandemia ei ole kohdellut kaikkia samalla tavalla. Jo ennalta haavoittuvassa asemassa olevat, kuten ulkomaalaistaustaiset ja vaikeassa työmarkkinatilanteessa olevat henkilöt, ovat kärsineet eniten, ja pandemian ja siihen liittyvien rajoitustoimien vaikutukset ovat vahvasti sukupuolittuneet.

Koronakriisi on myös sukupuolten tasa-arvon kriisi: sillä voi olla pitkäkestoisia seurauksia niin taloudelliseen tasa-arvoon, naisten työmarkkina-asemaan, hoivan jakamiseen kuin sukupuolistuneeseen väkivaltaan. Pandemia on myös tuonut entistä kirkkaammin esiin rakenteelliseen epätasa-arvon eri ulottuvuuksia sekä sukupuolten tasa-arvon ongelmakohtia, kuten työmarkkinoiden segregaation ja hoivan epätasaisen jakautumisen. Tästä huolimatta sukupuolinäkökulma on ollut heikosti mukana kriisiin liittyvien politiikkatoimien suunnittelussa ja toimeenpanossa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) johtama Koronakriisin vaikutukset sukupuolten tasa-arvoon Suomessa -hanke tarjosi kipeästi kaivattua tutkittua tietoa koronapandemian ja siihen liittyvien politiikkatoimien lyhyt- ja pitkäkestoisista sukupuolenmukaisista vaikutuksista sekä vaikutuksista sukupuolten tasa-arvon tilaan Suomessa.

Hankkeen tavoitteena oli tuottaa tutkittua tietoa koronakriisin terveydellisistä, taloudellisista ja sosiaalisista vaikutuksista eri mies- ja naisryhmiin ja sukupuolten tasa-arvoon yhteiskunnassa.

Hanke jakautui neljään osahankkeeseen: Ensimmäisen osahankkeen tavoite oli saada tietoa koronakriisin vaikutuksista terveyteen ja hyvinvointiin eri väestöryhmien keskuudessa. Toinen osahanke tuotti tietoa siitä, miten koronakriisi on vaikuttanut ja millaisia vaikutuksia sillä arvioidaan jatkossa olevan naisten ja miesten asemaan työmarkkinoilla ja heidän työoloihinsa. Kolmas osahanke tutki vuonna 2020 tehtyjen, koronakriisin hoitoon liittyvien talouspoliittisten päätösten tasa-arvo- ja sukupuolivaikutuksia. Neljäs osahanke tutki koronakriisin vaikutuksia hoivan jakautumiseen ja vanhempien jaksamiseen perheissä, naisiin kohdistuvaan ja perheväkivaltaan sekä koululaisten ja opiskelijoiden hyvinvointiin.

Tuotetun tiedon hyödyntäminen

Tuloksia on käsitelty suomalaisissa ja kansainvälisissä tieteellisissä konferensseissa sekä sidosryhmätapaamisissa. 

Hankkeen loppuseminaari järjestettiin 31.5.2022 Helsingissä Säätytalolla.

Muut tilaisuudet:

  • The gendered effects of the Covid-19 crisis in Finland, MDI morning coffee meeting 24.5.2022 (Merita Mesiäislehto)
  • Tasa-arvonäkökulmia kriisiin vastaavaan päätöksentekoon ja talouspolitiikkaan. Kansallinen valmisteluseminaari YK:n naisten asemaa käsittelevän toimikunnan (CSW) istuntoon 17.2.2022
  • Koronakriisin vaikutukset sukupuolten tasa-arvoon Suomessa-webinaari 4.2.2022
  • “The impact of the COVID-19 crisis on gender equality in Finland – results from SISU microsimulation model “EUROMOD Research Workshop 2021. 6.7.2021
  • Poikkeusolot sijaishuollossa – koronaepidemian vaikutuksia –webinaari 27.8.2021
  • Tulevaisuutta luomassa-hanke – tapaaminen 24.8.2021
  • "The gendered impacts of the Covid-19 crisis in Finland and the effectiveness of the policy responses". European Consortium for Political Research 30.8.–3.9.2021
  • Suomen Akateemisten Naisten Liiton (SANL) ja University Women of Europe (UWE) seminaari 11.9.2021
  • UNECE 28.9.2021, EU Gender-based violence -tiedonkeruusta
  • Online Meeting of the UNECE Group of Experts on Gender Statistics 29.9.2021
  • "Monitoring gender-based violence using multiple data sources, including during the COVID-19 pandemic". UN Global Forum on Gender Statistics 1.10.2021
  • Tasa-arvopäivät 6.–7.10.2021 Helsinki
  • Nordic Gender Equality network -verkoston seminaari 12.–13.10.2021
  • Edistyksellisen tiedeliiton järjestämä "Edistyksen Päivät" seminaari torstaina 21.10.2021
  • Koronakriisin vaikutukset poikiin ja miehiin -seminaari 8.11.2021
  • UNECE:n Measurement of Quality of Employment -asiantuntijaryhmän kokous 
  • "Workload of employed women and men in Finland during COVID-19 – challenges in work life balance". Work-konferenssi 9.12.2020 
  • How gender responsive were Finland’s Covid-19 recovery policies? Fulda university school of governance online workshop 9.12.2020
  • "A Feminist recovery? A feminist recovery? Covid-19 recovery policies in Finland" Meeting of Nordic gender equality organisations 10.12.2020

Hanke on saanut runsaasti huomiota mediassa (mmm. YLE). Hankkeen nettisivuilta löytyy julkaistuista jutuista tietoja: https://thl.fi/fi/tutkimus-ja-kehittaminen/tutkimukset-ja-hankkeet/koronakriisin-vaikutukset-sukupuolten-tasa-arvoon-suomessa .   

Tietoa hankkeesta on levitetty mm. ministeriöiden valmistelijoille mm. helmikuussa 2022 järjestetyssä webinaarissa että loppuseminaarissa toukokuussa 2022.

Hankkeen julkaisut:

Ota yhteyttä:

erikoistutkija Merita Jokela, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, p. 050 341 5487, etunimi.sukunimi(at)thl.fi

Koronakriisin vaikutukset sukupuolten tasa-arvoon

Yhteyshenkilö ministeriössä